Lasten- ja nuorten Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu alkaa

Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu käynnistyy tänään. Valtakunnallinen kilpailu on tarkoitettu 8-15-vuotiaille.

Aikaa tehdä leffa on kaksi kuukautta. Elokuva voi olla fiktio, dokumentti, musiikkivideo, harrastevideo tai animaatio. Kunkin sarjan kolme parasta pääsevät finaaliin ja finalistit esitetään Ylen TV2:ssa ja Yle Areenassa. Finalistit kutsutaan myös televisioitavaan Kaikki kuvaa -gaalaan.

Muiden sarjojen lisäksi kilpailussa voi osallistua Haista home -sarjaan, johon kaivataan lasten näkökulmia homekouluista ja sisäilmaongelmista.

Kilpailusarjojen tuomareina ovat muun muassa Me Rosvolat -elokuvasta tuttu näyttelijä Ilona Huhta, elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa ja hiihdon viisinkertainen olympiamitalisti Aino-Kaisa Saarinen. Saarinen on tuomariston puheenjohtajana harrastevideosarjassa.

Saarinen kertoo arvostavansa harrastevideoissa esimerkiksi spontaaniutta.

- Sellaista aika räväkkää toimintaa, hän kuvailee.

Elokuvantekoa voi opiskella netissä Kaikki Kuvaa -sivustolla. Sivustolla opastetaan elokuvantekoa elokuvamuodossa. Oman elokuvan voi tehdä alusta loppuun vaikka kännykällä.

Kilpailun on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen toteuttaa tuotantoyhtiö Amazement.