Lehti: Woody Harrelson ehdolla Han Solon mentoriksi

Hollywoodin tunnetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Woody Harrelson on ehdolla tulevaan Star Wars -elokuvaan, kertoo Variety-lehti. Lehden mukaa Harrelson esittäisi Han Solon mentoria ensi vuonna ensi-iltansa saavassa elokuvassa. Nuoren Han Solon roolissa nähdään Alden Ehrenreich ja Lando Calrissianina nähdään Donald Glover.

Kyseessä on joulukuussa elokuvateattereihin tulleen Star Wars : Rogue One -elokuvan tapaan Star Wars -universumiin sijoittuva itsenäinen elokuva, joka syventää salakuljettajasta kapinaliiton sankariksi nousevan Han Solon tarinaa.

Aikaisemmissa Star Wars -elokuvissa Han Solon roolissa nähtiin näyttelijä Harrison Ford.

Kuten Rogue One, myös tuleva Han Solo -elokuva sijoittuu aikaan ennen vuonna 1977 ensi-iltansa saaneen Star Wars : A New Hope -elokuvan tapahtumia.

Varietyn mukaan Harrelson halutaan mukaan siksi, että nousevien tähtien seassa olisi myös tähtikarismaa nauttiva esiintyjä.

Elokuvan tuotannon on tarkoitus alkaa tässä kuussa. Elokuvateattereihin se tulee toukokuussa 2018.

Han Solo -elokuvan tekijöillä on varmasti omat paineensa, sillä Rogue One on saanut kiitosta sekä kriitikoilta että pärjännyt erinomaisesti teattereissa. Elokuva on saanut lipputuloja jo yli 800 miljoonan dollarin edestä, ja sen esittäminen jatkuu yhä teattereissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.