Marco Hietala esitti Tarja Turusen potkuja

Timo Kangasluoman kirjoittama Marco Hietalan muistelmakirja Ruostumaton antaa tuiman kuvan Nightwish-yhtyeen entisistä laulajista Tarja Turusesta ja Anette Olzonista.

Kun Hietala liittyi Nightwishiin Century Child -levynteon aikaan loppuvuodesta 2001, Turunen kertoi yhtyeelle ensi kertaa aikeistaan lähteä soolouralle, mikä yllätti kirjan mukaan muut muusikot. Hietalan mukaan Turusen managerimies Marcelo Cabuli suunnitteli Tarjaa ilman bändiä ja käytti hajota ja hallitse -taktiikkaa yhtyeen sisällä.

Pohjois-Amerikan kiertueen paluulennolla 2004 lopussa tilanne kärjistyi. Kirjan mukaan Turunen sätti Tuomas Holopaiselle bändin asioiden hoitoa ja totesi: ”Muista sie Tuomas, että mie en tarvi tätä bändiä enää ja voin jättää tämän bändin milloin vain. Vaikka yhden päivän varoitusajalla”.

Hietala esitti Tarja Turusen erottamista Nightwishistä Holopaiselle ja managereille Ewo Pohjolalle ja Toni Peijulle alkuvuodesta 2005: ”Se olin minä, joka sanoi ensimmäisenä, ettemme voi jatkaa enää näiden kahden (Turunen ja Cabuli) kanssa. (...) Emme halunneet varsinaisesti Tarjasta eroon, mutta hän oli jo antanut kaiken oman päätäntävaltansa meistä vähät välittävälle Marcelolle”.

Bändi antoi Turuselle potkut lokakuussa 2005.

Keväällä 2007 Turusen korvaajaksi valittiin demojen perusteella ruotsalainen Anette Olzon. Hietalan mukaan Olzonin itsetunto alkoi murentua Etelä-Amerikan kiertueella 2008, kun yleisössä nähtiin ”Bring Tarja back” -kylttejä.

Hietala sai tarpeekseen Olzonin ailahteluista. Kun Olzon ei noussut Denverissä lavalle lainkaan syksyllä 2012, kiertueen laulajaksi kiidätettiin tuttu hollantilainen Floor Jansen.

Nightwishin muusikko- ja taustatiimiä Hietala kuvaa perheeksi, joka pitää huolta toisistaan. Kirjan perusteella Floor Jansen vaikuttaa istuvan joukkoon ja sietää hikisempiäkin keikkaoloja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Rakkauslaulun luonnolle julkaissut Rantama siirtyy luontevasti jazzrokista kohti raskaampaa ja progressiivisempaa suuntaa

Kuopion klassillinen lukio tunnetaan ehkä urheilijoiden lukiona, mutta nyt opiskelijat järjestävät hyväntekeväisyyskonsertin – "Meillä on myös paljon musiikillista osaamista"

Unkarilainen kuorovierailu Kuopioon

Lapset laulavat illan konsertissa lapsille, ja samalla on mahdollisuus seurata läheltä, miten ammattiorkesteri työskentelee

Sibelius-Akatemian häirintäpaljastukset eivät aiheuta toimia

Elokuva-arvio: Luokkakokous-hittejä tehtailleen Taneli Mustosen uusi Se mieletön remppa -elokuva jää ohueksi ja rytmittömäksi komediaksi

Kansanlaulun karmiva puoli paljastuu, kun Heikki Laitinen ja Kimmo Pohjonen pääsevät ääneen – murhalaulu tarjoaa tirkistelyä, kauhistelua ja jopa ihastelua

Kuopiorockin ohjelma valmistui – uusia kiinnityksiä muun muassa Antti Tuisku, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja JVG

Kirja-arvio: Serotoniini on uuvuttava ja laiska selonteko valkoisen miehen hädästä

Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryytystä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.