Marko Kilven uusi kirja tuo karhupoliisin Puijolle

Finlandia-palkintoon viime vuonna ehdolla ollut kuopiolainen vanhempi konstaapeli Marko Kilpi laajentaa kirjailijatyötään nyt lastenkirjoihin.

Kilveltä on ilmestynyt yhdessä kuvittaja Janne Markkasen kanssa kuvakirja Konstaapeli Kontio - Näkymätön vaara. Kirjan päähenkilö on toimelias ja tuumaileva karhupoliisi, konstaapeli Kontio, joka pitää huolta Käpälämäen kylän järjestyksestä.

Kirjan tarina ja kuvitus esittelee savolaisittain tuttuja maisemia ja murrelohkaisuja. Kuvituksesta hoksaa helposti Puijon tornin, Kuopion kaupungintalon ja Veljmies-patsaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Kyselytutkimus: Tietokirjailijat ovat korkeasti koulutettuja ja julkaisevat ahkerasti – silti työstä saatu mediaanitulo on vain 1 111 euroa

Kiss-yhtyeen End of the Road -jäähyväiskiertue saapuu jo toista kertaa Suomeen – mutta nyt ilmeisesti viimeistä kertaa

Metallican lastenkirja ilmestyy suomeksi alkuvuodesta 2020 – kuuntele, kun Kirk Hammett lukee kirjasta pätkän

Pariskunnan kannujen keräily lähti lapasesta, nyt osa 1300 kannusta ja kermakosta on näytillä museossa

Sarjakuva-arvio: Anne Frankin päiväkirjan sarjakuvaversio on onnistunut

Tv:n Kultainen Venla -ehdokkaat julki – nämä ohjelmat ja tekijät ovat ehdolla

Ville Haapasalon tytär oli tiukkana ja lähti isänsä jäljille – "Eihän mun puheilla ollut minkäänlaista painoarvoa"

Tarhapäivä tiputti Jokerin viikonloppuna ykköspaikalta – yksinhuoltajatarinan jatko-osa häviää silti edeltäjänsä avaukselle lähes 10 000 katsojalla

Suurta suosiota nauttineen Rock in the City -festivaalikiertueen Kuopion päivämäärät varmistuivat

Levyarvio: Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen on nimenä jo sellainen, että keski-ikäistä epäilyttää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.