Maxim-elokuvateatteriin uusi sali, yläpuolelle hotellitiloja

Helsingin Kluuvikadun Maxim-elokuvateatteriin suunnitellaan laajennusta. Ilmarinen ja Kämp Group ovat hahmotelleet suunnitelman, jossa nykyiset elokuvasalit jatkaisivat ja niiden lisäksi avattaisiin 40-paikkainen Maxim Studio. Yhteensä paikkoja olisi noin 640.

Salien yläpuolelle tulisi hotelli Kämpin noin 30 huoneiston laajennusosa.

Kämp Groupin hallituksen puheenjohtajan Ari Tolppasen mukaan suunnittelussa on käyty aktiivista vuoropuhelua elokuva-alan toimijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on ollut turvata laatuelokuville sopivia näyttämöitä.

- Alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna saleja on nyt kaksi enemmän ja elokuvatoimintoon käytetyt neliöt ovat olennaisesti kasvaneet. Näin ollen hotellille jäi vähemmän tilaa, ja siksi muutimme koko konseptin, Tolppanen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.