Mikko Tegelman tietää, että yleisöä tarkkailemalla saa paljon selville äänentoistosta

Musiikkiala on muuttunut 30 vuodessa paljon. Mikko Tegelman irvistää muistellessaan 1980-lukua, jolloin bändi raahasi keikkapaikalle mukanaan kaiken mahdollisen.

– Se oli järjetöntä puuhaa. Hirveä roudaaminen ja silti osa paikoista oli niin visaisia, ettei sinne saanut kunnon ääntä. Oli mahdotonta ottaa niin paljon mukaan kamaa, että jonnekin parvelle olisi kuulunut muuta kuin älämölöä.

Tegelman kiitteleekin sitä, että nykyään keikkapaikoissa on talon puolesta asialliset mikserit, vahvistimet ja kaiuttimet, jotka on valmiiksi hyvin säädetty. Tuolloin riittää, kun tarkastaa laitteiden toimivuuden, laittaa musiikin soimaan ja tekee viimeiset säädöt.

– Nykyäänhän on kaikenlaisia mittareita, joilla ääntä voi tarkkailla, mutta käytän omia korviani. Se on mielestäni paras tapa.

Livesoundiin vaikuttaa kamojen ja tilan lisäksi yleisö, tarkemmin sanottuna yleisön määrä. Tegelman kertoo, että suuri joukko ihmisiä pehmentää soundia älyttömän paljon. Tärkeintä onkin ennakoida ja suunnitella, miten eri tilanteissa toimitaan.

Yleisö on tärkeässä roolissa myös, kun Tegelman arvioi miksauksen onnistumista.

– Seuraan keikan aikana yleisöä, sillä kuikkimalla saa hyvin selville, mikä on meininki. Että valuuko jollakin verta korvista. Kyllä sen katsomalla aistii, onko kaikki kunnossa.

– Bändihän puuttuu miksaukseen hyvin vähän niin kauan, kun yleisöstä ei tule negatiivista palautetta.

Yleensä miksaajan työrauha on taattu. Tegelman muistaa uraltaan kaksi kertaa, kun yleisö on tullut liian lähelle. Noin vuosi sitten Turmion Kätilöiden keikka katkesi siihen, kun yleisön edustajan juomat kaatuivat mikserin päälle kohtalokkain seurauksin. Toinen tapaus liittyy Kuopiossa pidettyyn opettajien juhlaan, jossa lopputulos oli lievempi.

– Mutta juomat kaatanut ei tahtonut uskoa kun kerroin, että tästä pitää sanoa bändille, joka kamat omisti. Pidin sitten tyyppiä paikoillaan yhdellä kädellä ja toisella miksasin.

Tegelman korostaa, että artistien puolella viinankäyttö on vähentynyt selvästi 1980-luvun sekoilusta. Lavalla ja studiossa töitä tehdään ammattimaisesti.

– Ja on yleisökin aikaisempaa kriittisempää, mikä on positiivista. Enää ei katsota, jos joku sekoilee kännissä lavalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.