Minimin kokkisota vie katsojan keskelle veitsenterällä keikkuvaa ravintolaa

Mitä tekee käsikirjoittaja, kun hänen täytyy kirjoittaa ravintolaan sijoittuva tanssiteatteriesitys? Johanna Keinänen meni kuunteluoppilaaksi kuopiolaisravintola Mustan Lampaan keittiöön.

– Istuin siellä laatikon päällä yhden illan ajan ja yritin olla olematta kenenkään tiellä, kertoo Keinänen.

Yllätyksekseen Keinänen huomasi keittiöllä olevan paljonkin yhtäläisyyksiä teatterimaailman kanssa.

– Ajoitus on siellä yhtä tärkeä kuin teatterissakin. Illalla, kun asiakkaat saapuvat, työ sujuu hyvin tarkasti ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaan.

Tuttua teatterintekijälle oli myös maailman kahtalaisuus: se, mitä katsoja tai asiakas näkee, on vain toinen puoli. Keittiössä – kuten teatterin kulissien takana – on aivan oma maailmansa. Siellä puhutaan toisin, kävellään toisin, hymyillään toisin.

Näiden huomioiden myötä alkoi hahmottua Tanssiteatteri Minimin ja Ruokateatterin uusi Liemessä-teos. Katsojat ovat kirjaimellisesti sisällä esityksessä. He saavat nähdä, kuinka ravintolan henkilökunta kokoaa itsensä palvellakseen juuri heitä. Ja saavat he tanssiakin, jos haluavat.

– Nykyään puhutaan paljon immersiivisestä teatterista, esityksen sisään sukeltamisesta. Tässä mennään vielä seuraavalle tasolle, jolle en ole keksinyt sanaa. Katsoja sukeltaa esitykseen ja esitys sukeltaa ruoan muodossa katsojaan, sanailee Keinänen.

Välillä verho jakaa ravintolasalin kahtia. Toinen puoli katsojista näkee tapahtumat, toinen vain kuulee.

– Periaatteessa esitys pitäisi käydä katsomassa kaksi kertaa eri puolilta salia, jotta sen näkisi ihan kokonaan, toteaa Liisa Ruuskanen.

Liemessä-esitys kertoo Pas de Sauce -ravintolasta. Ravintoloitsija Claudia (Ruuskanen) suhtautuu työhönsä intohimoisesti, mutta ulkopuolisin silmin aika näyttää pysähtyneen ravintolassa. Sam Siltavuoren lavastuksen yhtenä esikuvana on työryhmän mukaan ollut Kuopion legendaarinen Renkku.

Uneliaan ulkokuoren sisällä kiehuu. Ravintola on pahoissa rahavaikeuksissa, ja kaiken kukkuraksi yrmeä keittiömestari Carlos (Mika Juusela) ja vaihtoehtokokki Olga (Johanna Jauhiainen) eivät voi sietää toisiaan. Kokkisodan seuraukset katsoja saa itse maistaa lautaseltaan.

Illan menu kietoutuu yhteen tarinan juonen kanssa, mutta ruokalistan suunnitellut Janne Tirri Makumestareista kertoo myös visuaalisuuden olleen yksi lähtökohta.

Ensimmäistä kertaa ruokateatterin työryhmässä mukana ollut Tirri näkee paljon yhtäläisyyksiä ruoan ja teatterin maailmoiden välillä.

– Myös ravintolaillallinen on eräänlainen show, siltä vaaditaan nykyään tarinallisuutta.

Mutta mikä pohjimmiltaan erottaa ruokateatterin tavallisesta teatterista?

– Tässä huolehditaan enemmän, tiivistää Keinänen.

– Muuten teatterissa voidaan oikein pyrkiä sotkemaan ihmisen päitä, mutta ruokaa tarjoillessa ollaan vastuussa toisesta ihmisestä. Siinä on se viiltävyys.

Liisa Ruuskanen on tehnyt ruokateatteria Kuopiossa vuodesta 2007 alkaen. Ensimmäisissä esityksissä Ruuskanen tanssi kaikki roolit itse. Nyt mukana on yli kymmenhenkinen työryhmä, suurin tähän saakka. Ruuskanen kertoo vuosien opettaneen hänelle järjestelmällisyyttä.

– On oltava tarkka ajolista, johon jokainen viinin kaataminenkin on sovitettu.

Ohjaaja Johanna Keinänen tunnustaa tuntevansa itsensä yhä aloittelijaksi Ruuskaseen verrattuna. Keinäsen mukaan maut ja tuoksut tuovat ohjaamiseen uuden ulottuvuuden, mutta vahvojen signaalien hallitseminen on oma taiteenlajinsa. Monet asiat huomaa vain tekemällä.

– Esimerkiksi kahvi alkaa tuoksua jo ennen kuin se tarjoillaan, Keinänen havainnollistaa.

Koreografi Antti Lahti huomauttaa, että harjoitusprosessin tarkoituksena on nimenomaan valmistautua mahdollisiin yllätyksiin.

– Kaikkea voi tapahtua, mutta duunimme on minimoida liikkuvat osaset. Jos joku istuu leveämmin, tanssijan pitää tietää, kiertääkö hän vai hyppääkö yli.

Liemessä-teoksen ensi-ilta Sotkulla (Suokatu 42, Kuopio) 11.11.