Mitä madeleine-hetki kertoo Proustin taidekäsityksestä

Jo pääteoksen nimi on kiinnostava. Kolme sanaa, jotka yksittäinkin ovat mielenkiintoisia: kadonnutta, aikaa, etsimässä.

– Kun aloin lukea ensimmäistä osaa, tuli nopeasti selväksi, että teokseen muodostuu pitkä suhde. Usein siitä sanotaan, että sitä lukee joko parikymmentä sivua, tai sitten se on elämän mittainen projekti. Tietynlainen herkkyyden sävellaji, joka teoksessa on, upposi minuun täysin, kertoo kuopiolainen Anssi Neuvonen.

Neuvoselta on tänä keväänä valmistunut Itä-Suomen yliopistoon yleisen historian gradu Tuokio aikaa puhtaimmillaan – Marcel Proustin taidekäsityksen muotoutuminen. Neuvonen on tarkastellut Proustin (1871–1922) ajattelua kolmena eri kautena: nuoruusvuosina 1880–1895, kirjallisella kehityskaudella 1896–1909 ja pääteoksen Kadonnutta aikaa etsimässä aikana 1910–1922.

Neuvosen mukaan Proustia ei ole juuri tutkittu Suomessa.

– Minusta Proustin kirjallisuus on niin keskeinen osa länsimaista kulttuuria, että sitä soisi tutkittavan enemmän. Ruotsissa häntä on tutkittu aika paljon ja Ranskassa luonnollisesti, mutta Suomi on jäänyt vähän periferiaksi. Ehkä tämä heijastelee jotain suurempaa kulttuurista asetelmaa, Neuvonen pohtii.

Aluksi Proustin taidekäsitys pohjautui romantiikan taidefilosofiaan. Ainoastaan jylhät ja suuret aiheet, kuten esimerkiksi luonnonilmiöt, kelpasivat taiteen aiheiksi. Yksi keskeisimmistä oivalluksista Proustin tuotannon kannalta oli, kun hän ymmärsi myös arkisilla asioilla voivan olla tarjottavaa taiteelle.

Hallitsevinta Proustin nuoruusvuosien ajattelulle oli kuitenkin vallalla olleen muotityylin dekadenssin omaksuminen, joka tosin oli kirjallisuudessa pikemminkin asenne kuin täysimittainen tyylisuunta.

– Kun Proust oli lyseossa, hän imi dekadenssin kirjoittamiseensa hyvin voimakkaasti. Myöhemmin häntä alkoi harmittaa, että dekadenssin peseminen tekemisestä ei onnistunut niin nopeasti kuin hän olisi halunnut. Uskon, että se on vaikuttanut siihen, että Proust myöhemmin korosti niin paljon yksilöllisyyttä, Neuvonen arvioi.

Kirjalliseen kehitysvaiheeseen astutaan Proustin vuonna 1896 ilmestyneen esikoisteoksen Huvit ja päivät myötä. Kirjaa ei tosin ole suomennettu.

– Huvit ja päivät on vahvasti dekadenssin tyylisuunnan teos. Sitä ei otettu kovin hyvin vastaan.

Esikoisteoksen jälkeen Proust yritti kirjoittaa romaania Jean Santeuil, mutta se jäi kesken. Taidefilosofinen teos Vastalause Sainte-Beuvelle jäi sekin viemättä loppuun.

– Kehityskausi on hyvin tärkeä vaihe, vaikka Proust on varmasti ollut hyvin turhautunut, koska hänen on ollut vaikeaa saada teoksiaan valmiiksi. Kauden aikana kehittyi kuitenkin hänen aikakäsityksensä, jonka hän myöhemmin esitti kristallisoituneena pääteoksessaan, Neuvonen sanoo.

Proustin aikakäsityksen ydin on ajallinen kaksoisvalaistus, jota hän kuvaa tunnetussa madeleine-hetkessä. Idea on, että jokin nykyhetkessä tapahtuva aistimus saa aikaan muiston aiemmin koetusta vastaavanlaisesta aistimuksesta. Näin menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat tavalla, jonka Proust katsoo nostavan havainnoijan ajan ulkopuolella.

Proust kuvaa tällaisia elämyksiä onnen hetkinä sekä varhaistuotannossaan että Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessaan.

– Proustin mielestä tahdonalainen muisti ei ole paras menneisyyden tavoittamisen väline, eikä se tuota erityisen värikästä aineistoa. Tahdosta riippumaton muisti pystyy paljastamaan menneisyyden paljon värikkäämpänä.

Oma menneisyys, joka tavoitetaan tahdosta riippumattoman muistin kautta, on yksilöllisintä ihmisissä, sillä kenenkään menneisyys ei ole samanlainen jonkun toisen kanssa. Niinpä tämä henkilökohtainen menneisyys on Proustista keskeinen taiteen tekemisen raaka-aine.

Neuvonen huomauttaa, että pahimmillaan taideteorioista voi muodostua uskonnon kaltaisia jähmeitä ajatuksia. Siksipä Proustinkaan ajattelun ei pidä antaa liikaa vaikuttaa.

– Proustin taidefilosofia on muistutus siitä, että kun elää kohti omaa yksilöllisyyttään, syntyy oman näköisiä asioita, jotka ovat silloin väistämättä arvokkaita.

Neuvonen uskoo, että nopeutta suosivassa jälkiteollisessa kulttuurissa ihmiset kaipaavat välillä jotain hitaampaa.

– Ja haluamatta kuulostaa pateettiselta, myös syvempää ulottuvuutta, ja minulle ainakin Proust on tarjonnut sen.

Kadonnutta aikaa etsimässä kristallisoi Proustin ajattelun