"Mitä tapahtumia ikinä täällä järjestetäänkään, talo on aina täysi"

Rautalammilla asuu noin 3 300 ihmistä. Sen kokoisessa kunnassa museo on usein vanha viljamakasiini, jossa kesätyöntekijä esittelee rukkeja ja kyläsepän takomia työkaluja.

Mutta Rautalammin museo on kolmikerroksinen kivilinna, jossa on 30 000 esinettä, 40 000 valokuvaa ja oma taidekokoelma. Sekä mikä tärkeintä, museolla on kaksi pätevää museoalan työntekijää, mikä on tähän asti oikeuttanut sen saamaan valtionosuuksia.

Vaikeina aikoina Rautalammin asukkaat ovat nousseet puolustamaan omaa museota. Kuinka tämä kaikki on mahdollista?

Museonjohtaja Leni Koukkari aloittaa siitä, mistä hän on aloittanut monta kertaa aiemminkin. Vuodesta 1561. Silloin perustettiin Rautalammin emäpitäjä, joka kattoi osan Pohjois-Savosta ja lähes koko Keski-Suomen. Pitäjään asettuneiden virkamiesten mukana kylvettiin sen kulttuuritahdon siemenet, joka edelleen kannattelee museosäätiötä.

– Museon pitäminen Rautalammilla on aivan erilaista kuin jossakin muussa saman kokoisessa kunnassa, Suonenjoen puolelta lähtöisin oleva Koukkari tietää.

– Kulttuuritahto täällä on aivan ainutlaatuinen. Mitä tapahtumia ikinä täällä järjestetäänkään, talo on aina täysi.

Museon pihapiirissä on vielä ulkomuseokin, emäpitäjän arvoinen sellainen. Savutupa Pielavedeltä, tuulimylly Pieksämäeltä, kirkkovene Konnevedeltä. Nykyään museosäätiö pohtii, kuinka paljon säätiön omistamista rakennuksista pystytään ylläpitämään.

Kiinteistöt, joiden vuokratuloilla museon toiminnan piti osin pyöriä, ovat rapistuneet ja muodostuneet taakaksi säätiölle. Malisen talo keskusraitin varressa on myynnissä.

Talousvaikeuksien yksi suuri syy on pudonneissa valtionosuuksissa. Projektityöntekijä Matleena Vepsäläinen arvioi, että vuosittaiset valtionosuudet ovat romahtaneet 10 000 eurolla parhaista ajoista.

Kunta tukee museota vuosittain, ja tänä vuonna museo sai harkinnanvaraisen lisäavustuksen. Rautalammin museon ystävät ry:n panos on seitsemän vuoden aikana ollut 30 000 euroa – paikkakunnan kokoon nähden mykistävä.

– En tiedä, sanonko liian rajusti, mutta museon ympärivuotinen ammatillinen toiminta ei ehkä olisi mahdollista ilman ystäviä, sanoo Koukkari.

Museoiden tulevaisuudesta käydään nyt tiivistä keskustelua. Valtionosuusuudistus astuu voimaan vuonna 2019, ja samana vuonna astuu voimaan myös kokonaan uudistettu museolaki. Juuri nyt pohditaan mittareita, joilla taidelaitoksien toimintaa tulevaisuudessa arvioidaan.

– Jos meidän toimintaamme mitataan kävijämäärällä, emme menesty kovinkaan hyvin, pääsylipputuloista puhumattakaan. Mutta jos kävijämäärä suhteutetaan kunnan asukkaisiin, meillä on vuosittain enemmän kävijöitä kuin kunnassa on ympärivuotisia asukkaita, Koukkari kertoo.

Kaikkein mieluiten Koukkari kuitenkin toivoisi valtion katsovan sitä, mikä on museon merkitys yhteisölleen.

– Meihin otetaan yhteyttä melkein päivittäin. Sukututkijat tai muuten vain asioista kiinnostuneet ihmiset kyselevät taloista ja esineistä.

Pienellä itsenäisellä museolla on pienen museon haasteet, mutta enimmäkseen Koukkari pitää organisaation notkeutta vahvuutena. Museoalan ammattilaiset palvelevat asiakkaita, siivoavat ja tekevät lumitöitä. Vaikka ammatilliseen museotoimintaan kuuluu dokumentointi ja tiedon tallentaminen, vaaditaan pienen paikkakunnan museon ammattilaiselta myös valtava määrä niin sanottua hiljaista tietoa. Jokaisella Rautalammin raitin tontilla on oma pitkä historiansa.

– Mitä pitempään tätä työtä tekee, sitä helpommaksi se muuttuu, tietää Koukkari.

Rautalammin museon taustasäätiön hallituksen jäsen ja myös museo­poliittisessa ohjelmatyöryhmässä mukana ollut professori Janne Vilkuna pitää yhteistyötä ensiarvoisen tärkeänä pienille museoille. Hän olisi mielellään nähnyt museot uusien maakuntien alaisuudessa.

– Nyt, kun sivistysasiat jäivät kunnille, vaarana on, että jokainen museo yrittää sinnitellä omalla osaamisellaan.

Vilkunan mukaan valtionosuusuudistuksessa täytyy muistaa myös se, että jatkuvuus on museoille äärimmäisen tärkeää.

– Olen päättäjillekin tähdentänyt, että jos teatteri tai orkesteri pannaan tauolle viideksi vuodeksi, sen voi palauttaa tauolta. Palkataan ihmiset, otetaan nuotit ja käsikirjoitukset esiin. Siinä mielessä museoesineet ja yhteisö ovat ainutkertaisia. Jos Rautalammin muisti menetetään, se menetetään.

Suomi100-vuoden kunniaksi Rautalammin museo valmistelee 100 muistoa Suomesta -näyttelyä. Toukokuussa avautuvaan näyttelyyn saa jokainen sisäsavolainen tarjota jotakin muistoa itsenäisen Suomen ajalta: esinettä, kirjettä tai tarinaa.

Aina Peuran kivinen unelma

Rautalammin museon takana on Aina Peuran säätiö.

Aina Peura (1872–1940) oli runonlaulaja Albert K. Kukkosen tytär. Hän oli havahtunut jo 1800-luvulla agraarisen elämäntavan katoamiseen ja kerännyt kotiinsa Korholaan suuren määrän esineitä ja kirjoituksia.

Kun tulipalo tuhosi Peuran lapsuudenkodin, Konneveden Hinkkalan, Peura sisuuntui. Hänen puolisonsa, liikemies Heikki Peuran omaisuudella ja Toivo Anttilan piirustuksilla toteutettiin raitin varteen uljas pitäjänmuseo, täyttä kiveä, ”ettei tuli enää koskaan sitä polttaisi”.

1938 valmistunut museo ehti toimia vain vuoden, kun se sai tarjota suojaa toisentyyppiseltä palolta. Harva Rautalammin asukaskaan tiesi, että Viipurin kulttuurihistoriallisen museon ja taidemuseon kokoelmat siirrettiin talvisodan puhjettua kaikessa hiljaisuudessa Rautalammin museon suojiin. Siellä ne olivat toistakymmentä vuotta. Taidemuseon teokset lopulta jaettiin Lahden, Hämeenlinnan ja Lappeenrannan museoiden kesken.

Ensi vuonna Rautalammin museorakennus viettää 80-vuotisjuhlaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.