Muotisuunnittelija Karl Lagerfeld on kuollut – tavaramerkkeinä mustat aurinkolasit, valkoinen poninhäntä ja terävä kieli

Muotisuunnittelija Karl Lagerfeld on kuollut. Muotitalo Chanelin taiteellisena johtajana tunnetuksi tullut Lagerfeld oli kuollessaan 85-vuotias.

Hampurissa Saksassa vuonna 1933 syntynyt Lagerfeld muutti äitinsä kanssa Pariisiin 1950-luvun alussa ja teki pitkän uran muotimaailmassa. Chanelin taiteellisena johtajana hän toimi 36 vuoden ajan. Lagerfeldin oma pukeutumistyyli oli myös hyvin tunnistettava – erityisesti hänen pukunsa, valkoinen poninhäntänsä ja tummat lasinsa.

Lagerfeld aloitti uransa Pierre Balmainin avustajana 1955 ja siirtyi Chanelille 1983. Välissä hän ehti myös työskennellä muotimerkki Chloelle.

Hän ei tyytynyt suunnittelemaan vain Chanelille, vaan työskenteli myös omalle merkilleen ja LVMH:n omistamalle Fendille.

Lagerfeldilla oli suuri vaikutusvalta modernin muotiteollisuuden kehitykseen, koska hän oli taitava sekä suunnittelija että tuotteiden markkinoijana.

Ahkerimmillaan hän saattoi suunnitella jopa 14 kokoelmaa vuodessa. Lagerfeldin uskollisia kanta-asiakkaita ovat olleet muun muassa Monacon prinsessa Caroline, Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde, laulaja Rihanna ja näyttelijä Julianne Moore.

Inhokkeina verkkarit, venäläiset miehet ja rumat ihmiset

Lagerfeld nousi muotimaailman ikoniseksi hahmoksi paitsi työnsä ja persoonallisen ulkomuotonsa myös terävän kielensä kautta. Monet hänen sutkauksistaan ovat jääneet elämään.

–  Muistan erään naispuolisen suunnittelijan, joka sanoi, että hänen vaatteitaan käyttävät vain älykkäät naiset. Hän teki tietenkin konkurssin.

–  Verryttelyhousuihin pukeutuminen on merkki elämänhallinnan menetyksestä.

–  Suunnittelijat, jotka luulevat itsestään liikoja ovat naurettavia. Mekkojen suunnittelu on tärkeää, mutta ne ovat kuitenkin vain mekkoja. Emme me mitään Kierkegaardeja ole.

–  Vihaan rumia ihmisiä. He ovat hyvin masentavia.

–  Jos olisin venäläinen nainen, olisin lesbo. Venäläiset miehet eivät ole komeita.

–  Kaikki jotka eivät puhu ainakin kolmea kieltä ovat juntteja.

–  Miksi lopettaisin työnteon? Jos teen sen niin kuolen, ja sitten kaikki on ohi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.