Musiikkifestarin tulevaisuudessa valoa - pääsi samaan asemaan eukonkannon kanssa

Vielä viime kesänä Ismo Eskelinen oli epävarma siitä, pystyisikö hän jatkamaan Sonkajärvi Soi! -festivaalin johdossa. Kunnan tuki tapahtumalle oli loppunut vuonna 2014, ja festivaalin jatkoa mietittiin vakavissa tunnelmissa.

Nyt tunnelmat ovat toiveikkaammat. Musiikkitapahtuma pääsi tänä kesänä samaan asemaan eukonkannon MM-kisojen kanssa eli sai pysyvän yhteistyösopimuksen Sonkajärven kunnan kanssa. Vuotuinen 5000 euron avustus helpottaa tapahtuman suunnittelua.

Budjetti on Eskelisen mukaan edelleen vaatimaton, mutta ohjelmisto näyttää jälleen kerran kunnianhimoiselta. Avajaiskonsertissa maanantaina paikalla olivat Eskelisen itsensä lisäksi sopraano Anu Komsi ja Marzi Nyman – tällä kertaa urkurin penkillä.

– Anu ja Marzi ovat tehneet tätä juttua aiemminkin, ja nyt minä olen mukana. Kesäfestivaaleilla voi kokeilla kaikenlaista. Moni näistä ideoista nousee lentoon ja johtaa esimerkiksi kiertueeseen talvella, kertoo Eskelinen.

Keskiviikon konsertissa Sonkajärven kirkossa kuullaan ensi kertaa Suomessa Olli Mustosen pianokvintetto – esittäjinään kuopiolaisille tuttu Kamus-kvartetti ja säveltäjä itse.

– Ollin pianokvintetto on yksi hänen hienoimpia teoksiaan, villi kappale. Mutta ihan yhtä mielenkiinnolla odotan sitä, kun Olli esittää Beethovenin Appassionatan. Se on todella villi kappale sekin, eikä hän sitäkään ole milloinkaan aikaisemmin Suomessa esittänyt.

Eskelinen odottaa innolla myös päätöskonserttia, jossa hän esiintyy yhdessä Kamus-kvartetin kanssa. Tiedossa on Eskelisen soittamaa renessanssimusiikkia ja Kamus-kvartetin esittämiä 1900-luvun merkkiteoksia.

Kitaristina Eskelinen on tehnyt rinta rinnan ikivanhaa ja upouutta. Kesäkuussa häneltä ilmestyi toinen levy J.S. Bachin sooloteoksia. Bachin sävellykset on alun perin tehty lautenwerk-soittimelle, jossa on luutun kielet ja kaikukoppa mutta cembalon koskettimet.

Tänä kesänä Sonkajärvellä Eskelisen sormista lähtee niin lautenwerkille, mandoliinille kuin renessanssiajan espanjalaiselle vihuelallekin sävellettyjä teoksia. Samanaikaisesti Eskelinen pitää uuden musiikin tilaamista ja esittämistä tärkeänä.

– Uuden musiikin soittaminen ei ole itseisarvo, hyvän musiikin soittaminen on. Esimerkiksi Bach on aina modernia, koska se on niin hyvää musiikkia. Sitä voi soittaa miljoonalla eri tavalla hyvin – ja huonostikin.

– Levykatalogissani uusi musiikki on toistaiseksi näkynyt vähemmän kuin konserttiohjelmissa. Elokuussa levytän Sebastian Fagerlundin kitarakonserton RSO:n ja Hannu Linnun kanssa. Se on mielestäni yksi merkittävimpiä kitarakonserttoja, mitä nyt sadan vuoden aikana on sävelletty.

Eskelisen kesä on tapahtumantäyteinen.

– Laskeskelin, että esiinnyn tänä kesänä seitsemällä festivaalilla, kaikki parin kuukauden sisään.

Eskelinen kiertää kollegoidensa festivaaleja samasta syystä kuin nämä tulevat Sonkajärvelle.

– Konserttipaikat saattavat olla tunnelmaltaan todella erikoisia, vähän niin kuin Jyrkän Ruukki täällä meillä Sonkajärvellä. Kaikkein eniten se on kuitenkin ihmisistä kiinni. On aina kiva mennä tapahtumaan, jota ihmiset tekevät täydestä sydämestään.

Sonkajärvi Soi! -festivaali jatkuu 14.7. saakka.

Uusimmat

Kulttuuri

Dresden Frankfurt Dance Company tarjosi viikon päätteeksi upeaa tanssijoiden virtuositeettia

Tanssiarvio: Tero Saarisen Third Practice tarjosi sielua hivelevää musiikkia ja intensiivistä tanssia

Tampereella esillä laaja kattaus Andy Warholin julisteita

Kauan odotettu Tove Jansson -elokuva tuo valkokankaalle taitelijan seksuaalisuuden ja kolmiodraaman – "Kerromme sen oikean tarinan, jossa on lesboseksiäkin"

Poikien tanssileiri keräsi suuren osallistujamäärän tänä vuonna – Leiriläiset hakevat Kuopiosta tanssin voimaa ja kavereita

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla esiintyneelle Tuure Boeliukselle tanssiminen on ollut nuorena pakopaikka – "Minua kiusattiin lapsena Porissa aika paljon"

Arvio: Au Revoir Jorma U. -gaala oli ilta täynnä ainutlaatuisia esityksiä

Sodankylän elokuvajuhlat teki uuden yleisöennätyksen – festivaaleilla 31  000 kävijää

"Ajattelin, että Eemilistä pitäisi tehdä oma kirja, koska aineisto oli paljon", pohti Minna Kettunen lähes 20 vuotta sitten – nyt Eemil Halosen elämä ja teot on julki

Koreografi Jacopo Godani ei halua päästää tanssijoitaan helpolla: "Jokaisen luunkin täytyy ilmaista jotakin"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.