Musta jää pääsi Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan

Petri Kotwican ohjaama ja käsikirjoittama Musta jää on valittu Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan. Sarjaan pyrkii vuosittain yli 1 000 elokuvaa, joista noin 20 pääsee kamppailemaan Kultaisesta karhusta.

Festivaali ei ole vielä julkistanut kaikkia tämänvuotisia kilpailijoita, eikä Mustan jään valintaakaan ole Suomen elokuvasäätiön mukaan virallisesti vielä Berliinistä vahvistettu.

- Hieman pidättyväisyyttä olisi siksi toivottu. Tämä tieto on nyt levinnyt omia teitään. Mukavaahan se tietysti on, että hyvätkin uutiset leviävät, kulttuuriviennin päällikkö Jaana Puskala Elokuvasäätiöstä kommentoi.

Cannesin ohella merkittävimpiin elokuva-alan tapahtumiin kuuluva festivaali järjestetään 7-17. helmikuuta.

Festivaali oli perjantaihin mennessä vahvistanut 17 elokuvan pääsyn kilpasarjaan. Mukana ovat muun muassa Mike Leigh'n Happy-Go-Lucky, Erick Zoncan Julia, Andrzej Wajdan Katyn ja Isabel Coixetin Elegy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.