Naiset vahvasti esillä Kajaanin Runoviikolla

Jotain uutta ja jotain vanhaa, sanaa ja säveltä sopivasti sekoitettuna, siitä on keskiviikkona käynnistynyt Kajaanin Runoviikko tehty. Tapahtuman taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto saattoi heti avauspäivänä myhäillä tyytyväisenä, sillä yleisö ei ole hyljännyt suomalaisen runouden ykköstapahtumaa.

Naiset ovat vahvasti esillä viikon ohjelmistossa. Kajaanin kaupunginteatteria vuoden 2016 alusta luotsaavan Helka-Maria Kinnusen perjantainen ”Kuolleita naisia” -esitys oli loppuunmyyty jo ennen avajaisia. Esityksen runot ovat Rakel Liehulta, Patti Smithiltä ja Sandor Weöresiltä sekä Kinnusen omaa tuotantoa.

Suven runoilija on tänä vuonna Pentti Saaritsa, jonka tuotannosta nähtiin heti avajaispäivänä Jukka Hyde Hytin ohjaama esitys. Viime vuonna vuoden nuoreksi lausujaksi valitun Antti Tiensuun palkintoesitys perustuu puolestaan Leonard Cohenin runoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.