Napapiirin sankarit saa ensi-iltansa Ranskassa

Dome Karukosken ohjaama komedia Napapiirin sankarit on tullut ensi-iltaan Ranskan elokuvateattereissa. Elokuvan levityksessä on 142 kopiota, mikä on suomalaiselle elokuvalle poikkeuksellisen paljon.

Viime sunnuntaina Jussi-gaalassa muun muassa parhaana elokuvana palkittu Napapiirin sankarit on saanut enimmäkseen hyviä arvosteluja myös ranskalaisissa tiedotusvälineissä.

Esimerkiksi Le Figaro antaa elokuvalle kolme sydäntä neljästä ja kehuu sen kekseliäisyyttä ja huumoria.

Napapiirin sankarit tulee Ranskassa teattereihin sekä ranskaksi dubattuna että tekstitettynä, ja elokuvasta käytetään nimeä Very Cold Trip.

Karukoski vierailee parhaillaan Ranskassa antamassa haastatteluja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Anu Kuivalaisen Lauluja rakkaudesta tarjoaa hienon kokemuksen lähellä olemisesta, rakkaudesta, kaipuusta ja yksinäisyydestä

Äänien erikoismies Heikki Kossi palkitaan Nordic Flair -palkinnolla

Jotta kaupunkifestivaali onnistuu, tarvitaan osaavia kuraattoreja, joilla on ymmärrystä sekä taidemaailman tuulista että paikallisesta sielunelämästä, sanoo aiheesta väittelevä Johanna Tuukkanen

Kirja-arvio: Rax Rinnekankaan romaanissa maistuu kulttuurinen kauneusaromi

Katutaidefestivaali tuo väriä vanhan uimahallin pintaan

Elokuun näyttelyissä neliöpelko poistuu, silmistä heijastuu tyyneys kauhun jälkeen ja 1950-luvun Etelä-Afrikka näyttäytyy suomalaiskuvaajan silmin

"Ei ehkä elämän paras viikko" – Ulla Heikkilän Eden on ensimmäinen suomalainen rippileirielokuva

Emmi Itärannan Teemestarin kirja -teoksesta tehdään elokuvaa – päärooleissa Mimosa Willamo ja Saga Sarkola

J. Karjalaisen keikka Helsingin areenassa siirtyy vapulle 2021 – liput käyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan

Golden Globeja jakavia elokuvajournalisteja syytetään viihdejournalismin laittomasta monopolisoinnista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.