"Nykyihminen ei ymmärrä luontoa"

On vaikea sanoa, miten kaukaa alkaa Seppo Väänäsen taiteilijatarina. Väänäsen ukki Hannes oli Eemil Halosen ja Arttu Halosen serkku. Rautateillä työskennellyt Hannes vei usein koko perheen vapaalipulla vierailulle Lapinlahdelle taidevalimoon.

Hanneksen poika Sulo teki elämäntyönsä rakennusmestarina, mutta piirsi ja maalasi aina. Hän autteli koulupoikana Yrjö Saarista ja sai tältä palkaksi kaksi taulua. Nämä aarteet eivät säilyneet jälkipolville.

– Mummoni säikähti, kun näki maalauksien alastomat naiset. Hän piti tuolloin yleistä saunaa Suonenjoella ja kantoi taulut saunaan, Seppo Väänänen harmittelee.

Kaiken tämän perusteella ei liene mikään ihme, että Väänänen kiipesi hyvin varhain ensimmäisen kerran jyrkät portaat Ars Liberan piirustusiltoihin elokuvateatteri Apollon yläkertaan.

– Kansalaisopiston piirustustunneilla Konttisen liiketalolla Gröndahlin Tane kysyi isältäni, että eihän tuo poika ole vielä kuuttatoista. Isä vastasi, että on se ainakin sen kokoinen. Sain jäädä.

Lukio-opinnot katkesivat lukihäiriön aiheuttamiin vaikeuksiin. Niinpä Väänänen hankkiutui Helsinkiin ja opiskeli itselleen ammatin maanrakennuskoneasentajana. Muutaman vuoden reissutyön jälkeen hän hakeutui Ateneumin iltakouluun, missä häntä yllytettiin hakemaan sisään varsinaiseksi opiskelijaksi. Hän pääsi ensi yrittämällä.

– Siitä sitten alkoi se iloinen taiteilijaelämä, hän hymähtää.

Vanhan Ylioppilastalon kuppilassa jatkettiin siitä, mihin luennoilla jäätiin. Siellä olivat siihen aikaan kaikki. Nurkassa hiljainen poika luki aina Aku Ankkaa. Badding...

– Kuolleita ovat monet.

Väänänen itse täyttää huhtikuussa 65. Kuppiloissa istuminen on jäänyt vähemmälle diabeteksen myötä.

– Ja on joutanutkin jäädä.

Väänäsen työura kertoo paljon suomalaisen taidekentän ja taidekoulutuksen vaiheista. Kun hän oli valmistunut Ateneumista ja palannut Kuopioon 1976, sai hän oitis opetustöitä. Jo saman syksyn aikana aukesi paikka läänintaiteilijana Lapinlahdella.

– Ne olivat todella hyviä pestejä siihen aikaan. Sain maalata puoli vuotta, toiset puoli vuotta järjestin näyttelyitä.

Väänänen siirtyi 80-luvun taitteessa Kuopioon. Kaupunkiin oli keskittynyt nuorten taiteilijoiden joukkio, joka kärsi kohtuuhintaisten työtilojen puutteesta. Asuntomessut olivat tulossa. Läänintaiteilija Väänänen alkoi rummuttaa ideaansa: Jynkän messualueelle pitäisi saada kohtuuhintaisia ateljeetiloja.

– Talot valmistuivat ja sain sieltä itsekin työtilan, mutta kohtuuhintainen se ei ollut.

Tytärkin syntyi. Niinpä Väänänen joutui jälleen työnhakuun.

– Päivällä tein virkamiehen töitä, yöllä maalasin. Silloin kumma kyllä jaksoi.

80-luvulla Väänänen oli mukana ekspressionismin imussa mutta piti kiinni luontoaiheistaan. Hän maalasi lintuja.

– Pekka Kejonen joskus määritteli minut kritiikkinsä otsikossa, että ”Wiänänen” on uuswrightiläinen ornitologinen ekspressionisti.

Väänänen on opetustöidensä ohessa täydentänyt opintojaan monta kertaa ja kirjoittanut gradunkin. Mitä ihmettä sille lukihäiriölle tapahtui?

– Se lähti, kun tietokoneet ja oikolukuohjelmat tulivat. Lukihäiriö on henkis-fyysinen vika, joka liittyy paljolti jännittämiseen, Väänänen uskoo.

Viimeinen pysäkki työuralla oli Joensuu. Väänänen kutsuttiin sinne rakentamaan taiteen ja viestinnän ammattikorkeakoulutusta. Alkuvuosina kaikki oli suurta kaaosta. Mies sai burn outin ja puoli vuotta sairauslomaa.

Tuona aikana hän alkoi maalata Pielisjoen liikkeitä, aluksi terapiamielessä. Siitä lähtien vesi on virrannut Väänäsen maalauksissa. Nykyään niissä lipuu hitaasti Saimaa.

Vuodesta 2013 Väänänen on ollut täysipäiväinen eläkeläinen. Mutta yksi on pysynyt: kiinnostus luonnon kuvaamiseen.

– Nykyihminen ei ymmärrä luontoa, ja siinä on meidän suuri ongelmamme, pohtii Väänänen uuden näyttelynsä talvisia jokimaisemia ripustaessaan.

– Mietin juuri, että pitäisiköhän minun antaa kaikille näille tauluille nimeksi Lumijoki.

– Siinä tiivistyisi jotakin hyvin olennaista estetiikasta. Maisema voi olla kaunis mutta samalla tappavan myrkyllinen, täynnä nikkeliä ja raskasmetalleja.

Vedenmaa – Seppo Väänäsen vesivärimaalauksia G12-galleriassa (Minna Canthin katu 15, Kuopio) 5.2. saakka.