"Nyt kun tietäisin, miten laulaa, ei ole enää paloa esiintymään"

Minua ei revitty liian aikaisin esiintymään. Sain harjoitella rauhassa, kunnes tuli hetki, jolloin halusin itse esiintyä ihmisille. Se kantoi hedelmää, sanoo Suomen menestyneimpiin laulajiin lukeutuvat Soile Isokoski.

Lukuisia tunnustuksia urallaan kerännyt Isokoski sai perjantaina yhden palkinnon lisää, kun hänelle ojennettiin Kuopion tuomiokirkossa Luterilaisen Kulttuurin Säätiön vuoden 2016 tunnustuspalkinto.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Isokoski on arvostetuimpia äänialansa edustajia sekä kotimaisilla että kansainvälisillä konsertti- ja oopperalavoilla. Tärkeänä osana hänen ohjelmistossaan klassisen musiikin rinnalla on hengellinen musiikki. Perusteissa myös korostetaan, että kodista periytyneet kristilliset arvot ovat olleet Isokoskelle kantavana voimana.

Soile Isokoski, mitä uskonto merkitsee sinulle?

– Olen kasvanut siihen. Vartuin papin perheessä, äitini oli diakonissa. Uskonto on läsnä ja tuntuu elämässäni, mutta tunnen oloni tekopyhäksi, jos alan selitellä asioita. Uskon esimerkiksi, että kun sairastuin rintasyöpään ja paranin siitä, kyse oli Jumalan johdatuksesta.

– On monia asioita, joista pitäisi muistaa kiittää päivittäin.

Mitä kulttuuri merkitsee sinulle?

– Samalla tavalla kuin uskonto, myös musiikki on aina ollut perheessäni. Kirkossa veisattiin ja tutustuttiin isoihin kirkkomusiikkiteoksiin. Kotona kuuntelimme musiikkia, lähinnä klassista. Mutta salaa myös iskelmää, vaikka se ei ollut suotavaa.

– Kun kuuntelimme radiota, kehittyi mielikuvitus, jonka kautta musiikissa sai mennä minne vain. Nykyään lapset ja nuoret katsovat videoita, jotka on leikattu nopeasti. Kun pieneen tilaan tungetaan paljon kuvaa ja ääntä, tulee ähky. Mielikuvituskaan ei kehity samalla tavalla, eikä nuori jaksa enää istua paikallaan ja vain kuunnella.

Milloin päätit, että musiikista tulee ammattisi?

– Minulle se tuli hiipien. Opiskelin Kuopiossa Sibelius-Akatemiassa kanttoriksi ja tein myös lauludiplomin. Ajattelin, että jos selviän urkujensoittoon liittyvistä kommervenkeista, alan kanttoriksi. Olin saanut stipendin Oulun hiippakunnalta, ja se edellytti, että menin kahdeksi vuodeksi palvelemaan Paavolaan, nykyisen Siikajoen kanttoriksi.

– Koska sain erinomaiset pisteet lauludiplomista, sain ensikonsertin Helsinkiin. Silloin tuntui, että esiintyminen on minun juttuni. Pystyin sanomaan haluamani musiikin avulla. Siellä yleisö istui kuuntelemassa eikä kukaan keskeyttänyt minua. Se tuntui hyvältä – ja tuntuu yhä. Musiikki innostaa, ja vieläkin lavalle nouseminen on hyvällä tavalla jännittävää.

Olet tehnyt oopperan lisäksi paljon lied-musiikkia. Mikä siinä kiehtoo?

– Laulajalle ja pianolle on sävelletty valtavasti. On vuoropuhelua ja toisaalta ihania tekstejä. Olen aina ollut kiinnostunut runoista, ne ovat elämää suurempia tekstejä, jotka puhuttelevat eri tavalla eri elämäntilanteen mukaan. Paitsi Aale Tynnin Kaarisilta, joka puhuttelee aina ja kaiken ikäisiä.

– Ja kun runouteen saa mukaan musiikin, se on kuin konvehteja söisi. Saa makustella.

Mitä pitkä urasi on opettanut?

– Ettei koskaan ole valmis. Mitä enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Toisaalta se on opettanut armollisuutta. Aina ei mene niin kuin ajattelee, tekniikka tai ajatus ei vaan toimi. Mutta siitä pitää jatkaa. Virheitä tulee kaikille.

Aloitit vuonna 2014 Oulun ammattikorkeakoulussa musiikin lehtorina. Mitä opettaminen sinulle merkitsee?

– Olen aina tykännyt opettamisesta. Siinä myös oppii paljon, kun joutuu miettimään, miten asioita täytyy verbalisoida. Vierailen myös opettamassa Sibelius-Akatemiassa niin Helsingissä kuin Kuopiossakin.

– Dilemma on, että nyt kun tietäisin, miten laulaa, ei ole enää paloa esiintymään. Matkustuspäiväni tulivat täyteen. Teen konsetteja harvakseltaan, valitsen parhaat päältä. Olen etuoikeutettu, että saan opettaa Oulussa ja Sibelius-Akatemiassa. Se on hyvä näköalapaikka.

Näet paljon nuoria laulajia työssäsi. Miltä tulevaisuus näyttää?

– Takavuosina kauhisteltiin, että esimerkiksi bassoja ei ole. Minusta se on kausiluonteista. Meille on tulossa paljon hyviä laulajia. Tärkeää olisi, että laulajat saavat kehittyä rauhassa, eikä heitä laiteta tekemään liian vaikeita asioita liian aikaisin. Mutta tämä on valitettavasti ongelma, joka toistuu.

Palkittu oopperalaulaja: "Uskon, että paraneminen rintasyövästä oli Jumalan johdatusta"