Onneli ja Anneli taas kameroiden edessä

Tyttökaksikko Onnelin ja Annelin seikkailuja kuvataan parasta aikaa. Marjatta Kurenniemen luoma kaksikko palaa valkokankaalle syksyllä elokuvassa Onnelin ja Annelin talvi. Elokuvan ohjaa Saara Cantell.

Elokuvassa Onneli ja Anneli ottavat talonsa nukkekotiin asumaan pikkuruisen, kodittomaksi joutuneen Vaaksanheimon perheen. Pian selviää, ettei kaikilla isoilla ihmisillä ole hyviä aikeita perheen suhteen.

Päärooleissa näyttelevät Aava Merikanto ja Lilja Lehto saivat keskiviikkona käsiinsä heille myönnetyt parhaan nuoren näyttelijättären kunniakirjat. Ne myönnettiin heille Kreikan elokuvafestivaaleilla viime vuonna edellisestä Onneli ja Anneli -elokuvasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.