Oopperoita urakoiva Waltteri Torikka: "Katsotaan nyt, onko kellään varaa tehdä ensi vuonna mitään"

Baritoni Waltteri Torika n kalenteri on täyttynyt vauhdilla vuodesta 2015 lähtien, kun hän uskaltautui mukaan Tähdet Tähdet -viihdeohjelmaan. Monipuolinen mutta silloin vielä suurelle yleisölle tuntematon laulaja päästi itsensä irti ja hurmasi niin tuomariston kuin kotiyleisönkin.

Voittoa seurasi huuma, joka jatkuu yhä: produktiot, joihin Torikka osallistuu, tuntuvat myyvän hyvin.

Esimerkiksi kesän Mannerheim-ooppera on jo myyty loppuun ja Ilmajoen musiikkijuhlilla myydään nyt lippuja kesälle 2018. Samoin F.E. Sillanpäästä kertova ooppera on loppuunmyyty.

Erityistä salaisuutta suosiolleen Torikka ei osaa sanoa.

– Itsehän voin vaikuttaa tähän vain niin, että teen omat hommani mahdollisimman hyvin, tänään Kuopion Musiikkikeskuksessa esiintyvä Torikka sanoo.

Torikkaa on arvosteltu siitä, että hän kulkee kaksilla rattailla, siis kevyemmän viihdemusiikin ja vakavamman klassisen musiikin välillä. Laulaja itse huomauttaa, että tuskin se on keneltäkään pois, jos ”yksi tyyppi heiluu vähän molemmilla puolilla”.

Tämän vuoden pääpaino on klassisessa musiikissa. 32-vuotiaan laulajan vuoteen osuu seitsemän oopperarooia – ja kaikki esittäjälleen uusia.

– Osa on jopa valtavia, sillä Mannerheim-ooppera ja Sillanpää-ooppera ovat kantaesityksiä, Torikka sanoo ja naurahtaa, että onneksi kaikki vuodet eivät ole Suomen itsenäisyyden juhlavuosia:

– Nyt on rahaa liikkeellä ja ihmiset tekevät isoja juttuja. Katsotaan nyt, onko kellään varaa tehdä ensi vuonna mitään.

Lue koko haastattelu torstain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.