Orgastiset kokemukset jäivät elokuvarintamalla vähiin

Elokuvavuosi 2016 on kohta saatu päätökseensä. Savon Sanomien, Karjalaisen, Keskisuomalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien elokuvakriitikot kertovat, millainen kulunut vuosi oli valkokankaalla.

1 Millainen oli elokuvavuosi 2016 kokonaisuutena?

– Minun mielestäni leffavuosi oli melko keskinkertainen tarjontaansa nähden. Odotukset olivat monissa elokuvissa suuret, mutta aika usein jäätiin perinteiseen kolmeen tähteen, summaa Savon Sanomien elokuvakriitikko Olli-Matti Oinonen.

Myös Keskisuomalaisen kriitikko Marko Ahosen mielestä orgastiset kokemukset jäivät elokuvarintamalla vähiin.

– Toki tämä johtunee siitä, että olen ollut lähinnä Hollywoodin varassa, ja Hollywood yllättää harvoin, Ahonen pohtii.

Etelä-Suomen Sanomien kriitikko Jarno Lindemark muistuttaa, että kotimaiselle elokuvalle kulunut vuosi ei ollut hullumpi. Juha Kuosmasen Hymyilevä mies, Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu ja Mika Taanilan Mannerlaatta ovat porskuttaneet maailmalla.

Karjalaisen elokuvakriitikko Hannu Poutiainen huomauttaa, että brittinäyttelijä Tilda Swintonin suomalaisille ystäville vuosi oli antoisa.

– Luca Guadagninon A Bigger Splash toi alkuvuoteen aaltoja Välimeren todellisuudesta ja rikkoi toivottavasti ainakin pari egon muotoista kuplaa. Samoihin aikoihin Coen-veljesten Hail, Caesar! juoksutti Hollywoodin unelmahattaraa film noirilta vivahtavan painajaisputken lävitse, Poutiainen listaa.

– Vuoden ainoan todella tyydyttävän viihdekokemuksen tarjosi Scott Derricksonin luovaotteinen Doctor Strange, joka Swintonin esittämän Ancient Onen voimin kohosi ulottuvuuden tai kahden verran korkeampaan todellisuuteen.

2 Mitkä elokuvat nousivat vuoden parhaimmistoon?

– Älykäs ja kiehtova scifi-draama Arrival. Enemmän tällaista, kiitos, aloittaa Ahonen.

– Disney yllätti animaatiolla Zootropolis – eläinten kaupunki. The Nice Guys oli vuoden paras toimintakomedia ja Doctor Strange paras supersankaritarina. Hävytön Deadpool oli vuoden hauskin komedia, vaikka olihan se paljon muutakin.

Lindemark nostaa esille kolme Suomessa levitykseen tullutta elokuvaa: László Nemesin Son of Saul, Ken Loachin I, Daniel Blake ja Cristian Mungiun Valmistujaiset.

– Siinä kolme näkökulmaa Eurooppaan, siihen, mistä tulemme ja mihin emme toivottavasti ole matkalla. Ässänä hihasta voisi vielä heittää Terrence Malickin hillittömän spektaakkelin Knight of Cups.

Oinonen listaa vuoden parhaimpien joukkoon muun muassa Paolo Sorrentinon ohjauksen Youth, joka on surumielisen mutta kaunis elokuva vanhenemisesta, ystävyydestä ja elämästä vieraantumisesta. Mukaan mahtuvat myös Son of Saul, Spotlight, Room, Anomalisa, I, Daniel Blake ja Isäni Toni Erdman. Kotimaisista Oinonen mainitsee Jättiläisen, Syysprinssin ja Hymyilevän miehen.

– Positiiviseksi on myös laskettava se, että Renny Harlin sai uralleen uuden nosteen Kiinassa – eikä se Skiptracekaan niin huono ollut, Oinonen sanoo.

Poutiainen muistuttaa Francesco Rosin palkitusta Fuocoammare-elokuvasta, joka luo toisenlaista näkymää pakolaiskriisin ja eurooppalaisen arkielämän jokapäiväiseen risteämiseen.

– Olisi suotavaa katsoa Fuocoammare yhdessä A Bigger Splashin kanssa. Rosi näyttää sen todellisuuden, jolta Guadagninon hahmot pakenevat omaan pröystäilevään erinomaisuuteensa.

3 Mitkä elokuvat olivat pettymyksiä?

Pettymyksiksi nousivat elokuvat, joilta ei alun perinkään odottanut liikoja, toteaa Lindemark. Hänen mielestään esimerkiksi Pedro Almodovarin Julieta oli vaivaannuttava tulkinta Alice Munron hienovaraisista novelleista.

– Ja Alejandro Iñárritun The Revenant oli samaa pöhköä machoilua kuin ohjaajan muutkin työt. Yleisölle, Oscar-raadille ja kriitikoille näemmä riittää, että partainen Leonardo DiCaprio painii suu vaahdossa karhun kanssa.

Ahonen huomauttaa, että komedian lama jatkui vuonna 2016. Esimerkiksi The Brothers Grimsky oli vain härski, ei hauska.

– Lisäksi uunituore Assassin’s Creed ei ollutkaan ensimmäinen hyvä videopelielokuva. Gods of Egypt iski kuin 0,5 volttia ja Suicide Squad oli vain menetetty mahdollisuus.

Oinonen puolestaan ruotii kotimaisten elokuvien huonoja käsikirjoituksia. Luokkakokous 2 ei tarjonnut ainuttakaan naurua, ja Love Recordsista kertova Anna mulle lovee oli vain ”käsittämättömän huono”.

– Sitten oli joukko äärettömän tylsiä miljoonien dollarien elokuvia kuten Ghostbusters, Warcraft ja Iso kiltti jätti. Myös Arrival jätti kylmäksi.

Myös Poutiainen ruotii viime vuonna hitiksi nousseen Luokkakokous-elokuvan jatko-osaa.

– Motoristibaariin sijoittuva kohtaus, jossa prätkämiehet auttavat avutonta sankaria tyhjentämään ujostelevan rakkonsa, on suoraan Lars von Trierin Idiooteista revitty. Samalla kohtauksen piinallisuus on kaikonnut ja muuttunut pelkäksi noloudeksi.

4 Mitä odotat elokuvavuodelta 2017?

– Viime vuonna kerroin odottavani innolla Jim Jarmuschin uutta draamaelokuvaa Paterson. Tänä vuonna saan lausua saman odotuksen jälleen ilmoille. Tällä kertaa odotukseni ei ole pitkä ja piinallinen: elokuva saa ensi-iltansa aivan vuoden alussa, Poutiainen sanoo.

Oinosen odotuslistalla kotimaisista elokuvista ovat Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas sekä Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen.

– Lisäksi odotan Blade Runnerin uutta tulemista ja Trainspottingin jatko-osaa. Ilmeisen kiehtova on myös musikaalielokuva La La Land. Ja Robert De Niroon kohdistuu odotuksia The Comedian -leffassa.

Ahonen toivoo, että vuosi 2017 toisi esille nuoren ja tuntemattoman suomalaisen elokuvatekijän, jonka esikoisohjaus olisi positiivinen yllätys.

– Olisi hienoa, jos elokuva tavoittaisi jotain oleellista vuoden 2017 Suomesta. En ymmärrä, miksi suomalaiset elokuvat ovat aina vuosikymmenen jäljessä tosielämää, Ahonen sanoo.

Lindemarkilla ei ole suuria odotuksia.

– Onko Michael Haneken uusi elokuva tulossa ensi-iltaan? Sitä odotellessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Elokuvavuosi: "Kymmenen miljoonaa katsojaakaan ei ole tulevaisuudessa mahdotonta"