Pasi Hyökki Tapiolan kuoron taiteelliseksi johtajaksi

Tapiolan kuoron uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Pasi Hyökki. Hän saa johtoonsa 45 vuotta täyttävän lapsi- ja nuorisokuoron, joka on noussut suosituksi myös kansainvälisesti.

Hyökki, 37, aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Kuoron nykyinen taiteellinen johtaja Kari Ala-Pöllänen jää eläkkeelle kevätkauden jälkeen.

Pasi Hyökki on johtanut useita suomalaisia kuoroja. Kamarikuoro EMO Ensemblen kanssa hän voitti 2003 kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun.

Professori Erkki Pohjolan perustamasta Tapiolan yhteiskoulun kuorosta on kasvanut Suomen kulttuurilähettiläs kansainvälisille areenoille. Tapiolan kuoro onkin kiertänyt vuosittain aktiivisesti ulkomailla kotimaisten esiintymisten rinnalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.