Pelko saa yleisön ajattelemaan

Koska Tšehov on niin hyvä. Siksi ohjaaja Heini Tolan ja skenografi Veera-Maija Murtolan mielestä kannattaa edelleen tehdä teatterilavalle vuonna 1896 ilmestynyt Lokki.

– Lokissa on kaksi teemaa. Rakkaus, joka on ikuinen teema, ja taide, joka sekin on minusta ikuinen teema. Tšehov käsittelee kumpaakin teemaa uskomattoman monesta näkökulmasta monen eri roolihenkilön kautta. Siitä syntyy kaleidoskooppi, Tola sanoo.

Hän toteaa Tšehovin uudistaneen näytelmien rakenteen, sillä tämä ei kirjoittanut aristoteelisen dramaturgian mukaan, jossa on selvät alku, keskikohta ja loppu. Muutenkin Tšehovilla oli omintakeisia ajatuksia.

– Hän oli aikanaan häkellyttäväkin. Juoni ei ole se, joka vie näytelmää varsinaisesti eteenpäin, vaan se on ihmisten sisäinen juoni, Tola kertoo.

– Tšehov oli sitä mieltä, että mitään teatterin neljättä seinää ei ole olemassa, ja me olemme samoilla linjoilla siinä. Tilanteessa ovat aina läsnä sekä näyttelijät, muu näyttämöhenkilökunta että yleisö. Ei ole syytä esittää, että tilanne ei olisi jaettu. Sen takiahan teatteri on kiinnostavaa, että ollaan samassa tilassa, Murtola lisää.

– Aivan. Ei ole kahta erillistä tilaa, että tuolla on näyttämö ja katsojat ovat täällä turvassa. Tšehov oli itse asiassa hirvittävän radikaali, jopa provosoiva. Esimerkiksi, että yleisöä pitää pelotella, että se alkaa vähän ajatella. Se on minusta aika hyvin sanottu, Tola jatkaa.

Hän huomauttaa, että Tšehovilla oli melko sarkastinen huumorintaju, ja saattoipa tämä olla vähän kyyninenkin. Joka tapauksessa ihmisen, joka kutsuu Lokkia komediaksi, täytyy olla aika eriskummallinen, Tola sanoo.

Tola ja Murtola ovat tehneet Kuopioon yhdessä myös näytelmät Papin tytär ja Niskavuoren nuori emäntä. Yhteistyötä helpottaa se, että heillä on samanlainen esteettinen maku ja käsitys teatterista.

– Olemme tunnettuja siitä, mitä muut sanovat minimalismiksi, eli että emme halua lavaa täyteen lavasteita. Ei se silti meidän mielestämme ole minimalismia, vaan hirveän rikasta, Tola sanoo.

– Me molemmat ajattelemme, että kaikilla teoilla näyttämöllä täytyy olla merkitys. Siellä ei ole tyhjäkäyntiä eikä puuhastelua, Murtola toteaa.

Lokissa on neljä pääasiallista näyttämökuvaa, joiden sisällä esiintyy variaatioita. Kaikki on yksinkertaista. Ensimmäisessä näytöksessä pelataan tuoleilla ja vesialtailla.

Toisen näytöksen tärkeimmät lavasteet ovat ruohomatot ja valokehysteiset peilit. Kolmannen näytöksen dominoiva elementti on iso pöytä, ja neljännessä näytöksessä nähdään piano ja isoja kynttilöitä.

– Ajatuksena on, että kaikki tapahtuu riisutussa teatteritilassa, jota valon avulla lavastetaan erilaiseksi. Tila on iso, jotenkin aava, ja on paljon mahdollisuuksia muokata sitä valon avulla. Välillä se voi näyttää ankealta ja äkkiä muuttua maagiseksi, Murtola luonnehtii.

– Olemme halunneet käyttää remontoidun talon tekniikkaa, ja pyöröä käytetäänkin paljon. Mutta sekin on vähän niin kuin mielentila, Tola lisää.

Hän huomauttaa, että koska teatteri on näytelmän yksi teema, on perusteltua näyttää, missä teatterin väki työskentelee. Samalla näytelmä asettaa työryhmän pohtimaan omaa suhdettaan työhönsä.

Pohdinnan voi Tolan mukaan laajentaa muihinkin ammattiryhmiin ja jopa itse elämään: Minkä vuoksi tehdä työtä? Minkä vuoksi elää?

Taiteen pohdinta näkyy erityisen hyvin Antti Launosen roolissa Kostjana. Tola uskoo nuoren Tšehovin puhuvan Kostjan äänellä omista taidenäkemyksistään, uusista muodoista, joiden pitäisi syrjäyttää vanhat ja luutuneet ajatukset.

Kostjan ei kuitenkaan käy hyvin.

– Minusta Tšehov on kirjoittanut punaisen langan sille, mikä Kostjan tuhoaa. Se on ego. Niin paljon kuin nuorena täytyykin olla sokeaa itsevarmuutta, niin se on Kostjan kohdalla myös kompastuskivi. Hän ei pysty kasvamaan eikä hyväksymään muuta kuin oman taidenäkemyksensä. Vaikka lahjakkaasta ihmisestä onkin kyse, itsepäisyys kääntyy sisäänpäin ja itseään vastaan, Launonen pohtii.

Tšehovin komediaksi luonnehtiman Lokin huumori löytyy Launosen mielestä siitä, että henkilöt ottavat itsensä liian tosissaan.

– Ihmiset ovat aika vakavissaan ja kun on puutetta itseironiasta, se voi näyttäytyä koomisena ulkopuolelle.

Lokin ensi-ilta on Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä 24. tammikuuta.

Ammattilaisten improvisointi-illat alkavat Kuopiossa