Perspektiivin antaja

Arkeologia yhdistyy monen mielessä ensimmäiseksi populaarikulttuurin tunnetuimpaan arkeologiin eli Indiana Jonesiin. Sillä, että näyttelijä Harrison Ford nahkatakissaan ja lierihatussaan huiskii ruoskalla ja tuhoaa korvaamattomia muinaisaarteita on kuitenkin hyvin vähän tekemistä todellisen arkeologian kanssa.

– Olen juuri valitsemassa kalliomaalauksista tehtäviä koruja meidän museokauppaan. Indiana Jones tuskin tekisi tällaista, nauraa Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti ja arkeologi Tanja Tenhunen.

Varkaudessa syntynyt mutta Savonlinnassa koulunsa käynyt Tenhunen innostui arkeologiasta ollessaan lukion työharjoittelujaksolla maakuntamuseossa. Martti Koponen, Savonlinnan maakuntamuseon nykyinen arkeologitutkija mutta tuolloin vielä alan opiskelija, vei kaksi tyttöä katsomaan karsikkokiviä.

– Innostukseni heräsi heti siitä huolimatta, että Koponen varoitti, että tällä alalla töitä on vähän.

Tenhunen opiskeli alaa Helsingin yliopistossa ja erikoistui kasvijäänteisiin. Hän on muun muassa ollut mukana akatemiaprojektissa Jordaniassa Aaronin vuorella tutkimassa, millaista ruokaa pyhiinvaelluskeskuksessa on syöty ja millainen kasvillisuus alueella on joskus ollut.

– Siellä vuoren laella nukuttiin vuohenkarvasta tehdyissä teltoissa, Tenhunen kertoo.

Kuopiossa Tenhunen aloitti työskentelyn vuosi sitten oltuaan 20 vuotta Helsingissä. Hän kertoo, että museon arkeologin työhön kuuluu paljon viranomaistehtäviä. Tenhunen muun muassa osallistuu kaavaneuvotteluihin ja katsoo, että kaavoitus ja arkeologinen kulttuuriperintö eivät mene huonolla tavalla päällekkäin.

– Muinaismuistolain määräämä suojelu on osa arkeologien työtä. Tarkoituksena on kulttuuriperinnön säilyttäminen sekä nykyisille että tuleville polville. Lisäksi arkeologeille kuuluu muun muassa löytöjen vastaanotto, luettelointi ja arkeologisen kulttuuriperinnön esitteleminen yleisölle esimerkiksi näyttelyiden kautta.

Tenhunen myöntää, että liiankin paljon työajasta kuluu sisällä eikä luonnossa.

– Suuri osa muinaisjäännöksistä löytyy kaavainventointien yhteydessä. Kaavoitus on tärkeä keino suojella muinaisuuden jälkiä tuleville sukupolville. Kaavasuunnittelu kuitenkin ohjaa inventointia eikä esimerkiksi metsissä liikuta niin paljon kuin aikaisemmin. Kysymys on myös rahasta. Esimerkiksi enää ei tehdä kuntainventointeja, joka tarkoitti sitä, että arkeologit liikkuivat potentiaalisimmilla löytöalueilla. Maakunta-arkeologilla ei juurikaan ole mahdollisuutta tehdä inventointia. Tämä on sääli, sillä arkeologina pitäisi olla kiinni maassa, Tenhunen sanoo.

– Haluaisin oppia lukemaan enemmän tätä maastoa. Edeltäjäni Jouko Aroalho oli täällä 30 vuoden ajan, joten oma tietopohjani tuntuu ohuelta häneen verrattuna. Onneksi Jouko käy täällä usein ja häneltä saa neuvoja.

Apua arkeologin arkeen tulee myös monelta muulta suunnalta. Nykypäivän ihmiset kertovat helposti löydöistään, ja tekniikan aikana digikuvat siirtyvät nopeasti museolle tarkastettavaksi.

Esineitä tuodaan myös suoraan museolle. Tenhunen odottaa Kiuruvedeltä kivikirvestä, joka löytyi nuoren viljelijän pellosta.

– Joskus ihmisillä on ollut pelkoa, että mielenkiintoinen löytö tarkoittaa sitä, että museoväki tulee ja sen jälkeen kaikki siitä ympäriltä on suojeltua. Mutta se on harhaa. Emme vedä eristysnauhaa kohteiden ympärille. Jos pellolta löytyy jotakin, niin vallitseva maankäyttö saa jatkua.

Myös metallinetsinharrastajat ovat nykypäivää ja avuksi arkeologeille. Tenhunen kehuu, että monet harrastajat ovat hommassaan intohimoisia ja erittäin hyvin perillä historiasta.

– Meille on plussaa, että he kertovat löydöksistään. He käyttävät harrastukseen paljon aikaa, jota meillä ei ole.

Tenhunen huomauttaa, että museon arkeologit myös aktivoivat ihmisiä. Esimerkiksi Ensimmäisellä puolustuslinjalla – 1. maailmansodan jäljet Pohjois-Savossa -näyttelyn yhteydessä varten museo kyseli verkossa tietoja mahdollisista juoksuhaudoista.

– Asiakirjojen perusteella niitä ei olisi voitu löytää, mutta meille annettiin monia hyödyllisiä vinkkejä.

Mutta miksi arkeologia on tärkeää? Tenhusen mukaan kyse on perspektiivistä. Historian jatkumo tuo syvyyttä tähän päivään.

– Nykyään eletään kovin hetkessä ja kaiken pitää tapahtua nopeasti. Historia luo turvaa nopeaan maailmaan: takana on vaikka mitä ja edessä myös. Ja me olemme tässä juuri nyt.

Juttusarja pureutuu alueen helmiin

Savon Sanomissa alkaa kesän alussa Savon helmet -juttusarja, jossa tutustutaan mielenkiintoisiin pohjoissavolaisiin arkeologisiin kohteisiin. Oppaina sarjassa toimivat arkeologi Tanja Tenhunen ja rakennustutkija Tapio Laaksonen Kuopion kulttuurihistoriallisesta museosta.

– Monesti kysytään, että mitä meillä täällä Pohjois-Savossa oikein on, kun rautakauden keskuskin osuu meistä etelämpään. Mutta täällähän on vaikka mitä, esimerkiksi kivikautta, varhaismetallikautta ja kaskiviljelyalueita, Tenhunen kertoo.

Juankosken Akonpohjassa sijaitsee vanhin tällä hetkellä tiedossa oleva Salpausselkien sisäpuolella sijaitseva kivikautinen, varhaismesoliittiseen aikaan ajoittuva asuinpaikka. Muinaisen Ancylusjärven rannalla asuttiin noin 8400 eaa.

Kiuruvedeltä löydetty Luelahden ukko, kivikautinen reikäkirveen mallinen esine, jossa on ihmisen kasvot, on ainutlaatuinen. Maaningan tyypin kirvestä puolestaan pidetään ensimmäisenä Suomen alueella syntyneenä pronssikirvestyyppinä.

– Lisäksi Savossa on paljon keramiikanlöytöpaikkoja, jotka ovat nimenneet kokonaisia periodeja.

Arkeologisesti merkittävät kohteet eivät automaattisesti ole tuhansia vuosia vanhoja, vaan juttusarjassa tarkastellaan myös kulttuurimaisemia sekä valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä, kuten Juantehtaan ruukkialuetta.

– Lisäksi olemme olleet rajaseutua, ja näin Täyssinän rauhan 420-vuotisjuhlavuotena olisi hyvä käydä katsomassa rajakiviä, Tenhunen sanoo.

Juttusarjan tavoitteena on herätellä savolaiset huomaamaan kotiseutunsa historiaa.

– Yksi arkeologian tehtävä on kertoa maisemista ja antaa tietoa siten, että ihminen osaa katsoa ympärilleen uusin silmin. Jos kukaan ei neuvo, monet hienot asiat jäävät helposti huomaamatta.

Juttusarja pohjautuu Pulkka – Pohjois-Savon muisti -sivustoon, joka on osoiteessa www.pohjois-savonmuisti.fi.