Raiskausepäilyn vuoksi pidätetty laulaja Chris Brown vapautettiin, asian tutkinta jatkuu

Raiskausepäilyn vuoksi pidätetty yhdysvaltalainen R&B-tähti Chris Brown vapautettiin tiistaina Pariisissa ilman syytteitä. Brown oli pidätettynä yön yli kuulustelujen takia. Syyttäjän toimiston mukaan asian tutkinta jatkuu.

25-vuotias nainen on syytänyt Brownia loistohotellissa tapahtuneesta raiskauksesta. Uutistoimisto AFP:lle nimettömänä puhuneen tutkintalähteen mukaan nainen syyttää Brownia sekä tämän ystävää ja henkivartijaa raiskauksesta Mandarin Oriental -hotellissa viime viikon tiistaina. Lähteen mukaan Brownia kuulusteltiin myös epäillystä huumerikoksesta.

Brown on kiistänyt vahvasti syytökset ja haluaa asianajajansa mukaan nostaa kanteen kunnianloukkauksesta.

Brown, 29, on menestynyt R&B-laulaja ja räppäri, mutta viime vuosina hän on ollut enemmän julkisuudessa rötöstensä vuoksi. Vuonna 2009 hänet tuomittiin silloisen naisystävänsä Rihannan pahoinpitelystä.

Uusimmat

Kulttuuri

"Hän rakastaa yllätyksiä silläkin uhalla, että teemme virheitä", sanoo Stingin rinnalla 30 vuotta soittanut Dominic Miller

Levyarvio: Ville Valon & Agentsin Badding-tribuutti on sekava ja hapuileva – "Yleisön ei tarvitse tuoda kirveitä, koska yhtye pilkkoo tanssilavan altaan ihan itse"

IS: Yö-yhtyeen alkuperäinen kitaristi vastustaa suunniteltua muistokonserttia: "Olli sanoi aikoinaan ei"

Shape of My Heart on populaarimusiikin tunnetuimpia sävellyksiä – toimittaja soitti teoksen alun videolle, ja kappaleen säveltäjä antoi rohkaisevan kommentin

Teatteriarvio: Pasi Lampelan uutuus Sammakkokuningas on pieni musta helmi, jossa on antiikin tragedian aineksia

Kolme erilaista taiteilijaa, Arto Väisänen, Jouni Airaksinen ja Antti Rönkä, kokosi yhtenäisen näyttelyn

Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän voitti Kristallikarhun Berliinin elokuvajuhlilla

Timo Kiiskiselle Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto

Kuopiolaistettu Vuonna 85 -musikaali tuo lavalle nyrkkeilymestarin, elokuvanäyttelijän ja huumorimuusikon – Ismo Apell tavoittelee Itä-Suomen teatterirankingin kakkossijaa

Jussi Hakulinen: Yö suunnittelee comebackia Olli Lindholmin kunniaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.