Rasmus-tähti Lauri Ylönen suunnittelee tv-ohjelmassa talot Elastiselle, Jarppi Leppälälle ja Aleksi Valavuorelle: "Tästä tulee paras kesä ikinä"

Rasmus-yhtyeestä tuttu Lauri Ylönen siirtyy musiikin maailmasta arkkitehtuuriin, kun televisiossa alkaa ensi vuonna hänen juontamansa Laurin talot -televisiosarja. Ohjelmassa Ylönen suunnittelee ja toteuttaa neljä ennennäkemätöntä taloa. Talot tehdään rap-artisti Elastiselle, Duudsonien Jarppi Leppälälle ja monitoimimies Aleksi Valavuorelle.

Tiedotteen mukaan Ylönen aikoo kehittää samalla uuden suomalaisen vientituotteen: markkinoiden ekologisimmat, ekonomisimmat ja älykkäimmät design-talot.

– Minua on pienestä asti kiehtonut keskeneräiset työmaat ja rakentaminen. Talojen piirtely on ollut harrastus ja tapa rentoutua musahommien lomassa. Kiinnostukseni arkkitehtuuriin heräsi varsinaisesti 2003, kun rakennutin ensimmäisen oman taloni Helsinkiin. Viimeisintä Karhusaaren kotiani piirsin yhdessä arkkitehdin kanssa yhteensä neljä vuotta. Se vahvisti uskoani itseeni suunnittelijana, kertoo Ylönen ohjelman tiedotteessa.

– Tästä tulee paras kesä ikinä. Kivaa tulla Suomeen kuvaamaan tv-ohjelmaa ja rakentaa frendeille törkeen siistit kämpät. Haasteita varmasti tulee, niin kuin rakentamisessa aina, ja nyt ei ole kyse ihan perusmökeistä.

Laurin talot alkaa MTV:n kanavilla vuonna 2017.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.