Rockin suunnannäyttäjä yhdisti mustan R&B:n valkoiseen kantriin

Rockmusiikki menetti viikonloppuna keskeisen kehittäjänsä ja rockin alkuvuosikymmenten suunnannäyttäjän. Rock'n'rollin legenda, muusikko Chuck Berry kuoli kotonaan Yhdysvalloissa lauantaina.

90-vuotias laulaja, kitaristi ja lauluntekijä löydettiin kuolleena kotoaan Yhdysvaltain Missourissa, ilmoitti poliisi. Tietoa kuolinsyystä ei julkistettu.

Poliisi sai ensiapuhälytyksen konkarimuusikon asunnolle puolenpäivän jälkeen. Asunnolta löydettiin eloton mies, eikä heti aloitettu elvytys tuottanut enää tulosta, poliisi kertoi Facebookissa.

 

Monipuolinen uranuurtaja

 

Charles "Chuck" Berry oli rockin varhaisvaiheen tärkein lauluntekijä. John Lennon sanoi aikanaan, että jos rockille pitäisi keksiä toinen nimi, se olisi Chuck Berry.

Berryn kynästä syntyivät muiden muassa hitit Johnny B. Goode, Maybellene, Roll Over Beethoven ja Rock and Roll Music. Berryä pidetään myös rockin kitarasoolojen kehittäjänä, esimerkiksi Eric Clapton ja Keith Richards ovat nimenneet hänet esikuvakseen.

Berry loi niin ikään laululyriikoissa rockin tärkeitä askelmerkkejä. Hän kirjoitti sanoitukset huolella siten, että myös valkoinen yleisö saattoi ralleihin samaistua. Tosin sanaseppo testasi välillä sopivaisuuden rajoja: Berryn kappale Brown Eyed Handsome Man vihjasi peräti roturajat ylittävästä seksuaalisesta kiinnostuksesta, mikä oli 50-luvulla enemmän kuin räjähdysherkkää.

Musiikillisesti Berry yhdisti mustan rhythm & bluesin sujuvasti valkoiseen kantriin.

Lavaesiintyjänä tähti keksi valtikseen kuuluisan "ankkakävelyn". Oikukkaasta luonteestaan tunnetun Berryn konserttien taso vaihteli suuresti, loistavasta vaatimattomaan.

 

Rahat muiden taskuihin

 

St. Louisin kaupungissa syntynyt Berry ajautui nuorena miehenä rikosten tielle, mutta musiikkiura pelasti hänet. Berryn uran avasi vuonna 1955 laulu Maybellene, mitä seurasi varsinainen hittikimara. Ympäri maailmaa soineet laulut takoivat rahaa, mutta mammona päätyi artistin mukaan suurelta osin muiden kuin muusikon itsensä taskuihin.

Chuck Berryn lauluja ovat versioineet lukemattomat myöhemmät artistit. Esimerkiksi Beatles levytti Rock and Roll Musicin, ja Johnny B. Goodea on tapaillut liki jokainen rockin soolokitaristiksi opetteleva.

Rolling Stone -rocklehden kaikkien aikojen artistien listalla Berry löytyy sijalta viisi.

Chuck Berry päätyi lopulta asumaan Missourissa St. Charles Countyyn (Pyhän Charlesin piirikuntaan). Tähden ilkikurisen luonteen huomioiden voi ounastella, että tämä huvitti vankilassakin pariin otteeseen istunutta Charles Berryä.

Chuck Berry esiintyi useaan kertaan myös Suomessa.

 

Springsteen: Berry oli paras rokkari kautta aikojen

Muusikko Bruce Springsteen kuvailee edesmennyttä Berryä kaikkien aikojen parhaaksi rokkariksi. Springsteenin mukaan Berry oli "rockin suurin ammattilainen, kitaristi ja mahtavin rock'n'roll-lauluntekijä, joka ikinä on elänyt".

Springsteen kommentoi asiaa Twitterissä pian sen jälkeen, kun tieto Berryn kuolemasta levisi varhain sunnuntaina Suomen aikaa. Berry ja Springsteen olivat läheisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Näin Chuck Berryn kuolemaa on kunnioitettu: "Yksikään meistä ei olisi tässä ilman sinua"