Roots-muusikot tekivät koronavirus-aiheisen kappaleen – sävellyksestä vastaa kuopiolainen Dave Foresfield

Kuopiolainen kitaristi-laulaja Dave Forestfield on säveltänyt Don’t Let Coronavirus Drag You Down -kappaleella , joka julkaistaan digitaalisena perjantaina.

Teos sai alkunsa, kun Pirkkalassa asuva rumpali Ville Lehtovaara päätti aloittaa "korona-antidepressioprojektin" ympäri Suomea asuvien muusikkoystäviensä kanssa.

– Viesti on selvä: ei anneta periksi eikä masennuta. Otetaan tästä irti kaikki vähäinenkin hyvä ja pidetään pilke silmäkulmassa, vaikka keikkakalenterissa on hiljaista kuin haitaristin häissä, tiedotteessa kerrotaan.

Koronavirus on vaikuttanut monen muusikon työhön ja toimeentuloon, sillä esiintymismahdollisuudet ovat kadonneet kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Kappaleen sävelsi ja sanoitti Forestfield. Hänen ja Lehtovaaran lisäksi Tommi Laine (Tampere, kitara), Jorma Välimäki (Ylistaro, tuuba), Lena Lindroos (Helsinki, taustalaulu), Wiley Cousins (Tampere, piano, laulu), Jarkka Rissanen (Lapinlahti, kitara), Tapsa Kojo (Helsinki, haitari) ja Jonni Seppälä (Nokia, kitara).

Äänite tehtiin etätyönä – jokainen muusikko nauhoitti osuutensa omissa oloissaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.