Ruisrock käynnistyi ikämiesvoimin

Vaikka yli 70-vuotiaat pääsevät Ruisrockiin ilmaiseksi, seniorikansalaisia näkyi festivaalin avauspäivänä enemmän esiintymislavoilla kuin yleisön joukossa. Veteraanisarjaan laskettavista esiintyjistä vetreimmästä päästä oli yhdysvaltalainen NOFX.

NOFX:n eilinen setti tukeutui sen läpimurtolevyyn Punk in Drublic. Hieman krapulaisen oloisen yhtyeen soitto ei kulkenut Ruissalossa aivan menneiden vuosien malliin. Tätä yhtye onnistui kompensoimaan stand up -komiikkaa lähennelleillä välispiikeillä ja pirteällä esiintymisellä.

Kenellekään tuskin tuli yllätyksenä se, että myöskään aloituspäivän pääesiintyjä Ozzy Osbourne ei ollut nuoruutensa vedossa.

Black Sabbath -veteraanin ääni oli vielä tallella, ja jaksoi mies heiluakin. Valitettavasti hänen soolotuotantonsa ei kestä vertailua Black Sabbathin aikaiseen materiaaliin.

Nuoremmasta esiintyjäkaartista yhdysvaltalainen Baroness soitti varsin pätevää progemetallia valitettavan tyhjälle teltalle. Paria tuntia aikaisemmin teltta natisi liitoksistaan Jenni Vartiaisen keikan aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.