Saara Aallon toinen UMK18-kilpailukappale on rakkaudesta kertova Domino

Laulaja Saara Aallon toinen UMK18-kilpailukappale ja sen musiikkivideo on nyt julkaistu, kertoo Yle tiedotteessa. Kappale on nimeltään Domino, ja se kertoo Aallon mukaan rakkaudesta. Hän kuvailee, että kappale kertoo siitä hetkestä, kun on niin rakastunut, että jalat lähtevät alta.

Aalto on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen Thomas G:sonin, Bobby Ljunggrenin, Johnny Sanchezin ja Will Taylorin kanssa. Dominon ovat tuottaneet G:son ja Sanchez.

Domino on yksi kolmesta vaihtoehdosta Aallon euroviisukappaleeksi. Ensimmäinen vaihtoehto Monsters-kappale julkaistiin 9. helmikuuta.

Aallon kolmas ja viimeinen UMK18-kilpailukappale julkaistaan 23. helmikuuta.

Aalto edustaa Suomea euroviisuissa ja voittajabiisi valitaan 3. maaliskuuta Espoon Metro Areenalta lähetettävässä suorassa lähetyksessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.