Savonia-palkinto Virve Sammalkorvelle

Kirjailija Virve Sammalkorpi on saanut Savonia-kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Paflagonian perilliset – Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut.

Monitasoista kirjaa voi lukea historiallisena romaanina tai fantasiakirjana. Sammalkorpi kertoo, että monet ovat lukeneet sitä myös vertauskuvana nykypäivän konflikteista, vaikka hän ei sitä sellaiseksi tarkoittanutkaan.

Kirja sai alkunsa Pekka Nikruksen vuosien takaisista taidevalokuvista, joissa esiintyy merkillisen metsän kansan lapsia, osittain ihmisiä, osittain eläimiä. Sammalkorpi pyysi vanhalta ystävältään Nikrukselta lupaa käyttää kuvia ja kuvien taustatarinaa osana omaa työtään. Hän halusi alun perin kertoa outojen lasten tarinat. Kun kirjoitustyö alkoi, sanat kuitenkin tulivat tutkija Iax Agolaskyn kynästä.

Sammalkorpi kertoo, että Savonia-palkinnon merkitys on hänelle kahtalainen. 12 000 euron rahapalkinto tietenkin mahdollistaa uusia kirjoitusprojekteja. Mutta myös toisiin ehdokkaisiin tutustuminen Kirjakantissa marraskuussa on ollut tärkeä ja mieleenjäävä kokemus.