Schjerfbeckin syntymäpäivää juhlitaan maalaten

Suomen merkittävimpiin taiteilijoihin kuuluvan Helene Schjerfbeckin (1862-1946) syntymästä tulee huomenna kuluneeksi 150 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi ympäri maata järjestetään tapahtumia.

Taiteilijaa muistetaan muun muassa Turun ja Riihimäen museoissa. Tammisaaren museokeskus juhlii Schjerfbeckiä piknikin ja kakkukahvien kera.

Helsingissä järjestetään kaikille avoin maalaustapahtuma, jossa maalataan päivän ajan kaupungin puistoissa ja kaduilla. Työt ripustetaan pikanäyttelyyn yleisön nähtäville.

Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen tavoitteena on saada Schjerfbeckin syntymäpäivä 10. heinäkuuta vakiintuneeksi liputuspäiväksi, jolloin juhlittaisiin suomalaista kuvataidetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Eino Kalima -ohjaajapalkinto myönnettiin Anne Rautiaiselle

Keikat menivät jäihin, mutta soololevy on viimeistelyä vaille valmis

Kun aalto löi rantaan muoviröykkiön, Sami Yaffa sai idean ensimmäisen sarjakuvansa teemaan – sen jälkeen edessä olikin puolentoista vuoden puurtaminen: "Hirveä duuni tässä oli"

Kirja-arvio: Kari Hotakaisen uutuus on kitkerä ja katkera – siis juuri sellainen teos, jonka tämä aika ansaitsee

Camilla Grebe sai parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinnon jo toistamiseen

Kirja-arvio: Neljä viidestä lapsesta on sitkeä voikukka, ja yksi viidestä orkidea, joka on herkempi niin hyvässä kuin pahassakin, kertoo uusi kirja

Luonnon seuraaminen kiinnostaa suomalaisia myös näytöltä – sääksikamera keräsi liki neljä miljoona katsomiskertaa ja kiilasi selvästi Norppaliven ohi

Samu Haberin elämäkerta julkaistaan lokakuussa

Pienessä korttelissa sijaitsee Tallinnan kulttuurin sydän – Telliskivi voitti New Yorkin, kun Fotografiska avasi ensimmäisen sivumuseonsa Tallinnaan

Kirja-arvio: Palkittu kirjoittajakolmikko punoo nolostumisen ympärille mielikuvituksellisen juonen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.