Sirkku Peltola muokkaa Canthin näytelmän musikaaliksi

Minna Canthin näytelmä Anna Liisa kokee uuden tulemisensa Tampereen Työväen Teatterissa. Ohjaaja Sirkku Peltola pitää klassikkoa yhä ajankohtaisena, mutta aikoo rikkoa rajoja ja sovittaa sen musikaaliksi.

Anna Liisa on valittu teatterin 110-juhlavuoden pääteokseksi. Musikaali saa ensi-iltansa 2. syyskuuta.

Harjoitukset alkavat huhtikuussa, joten tänään näytelmän julkistuksessa näyttelijät olivat vielä melko tietämättömiä esityksestä. Sen sijaan Peltolalla olivat pasmat jo pitkälti selvillä.

- Olen suunnitellut tätä pian parikymmentä vuotta. Vuonna 2000 toteutin Anna Liisan draamana Lahdessa, ja silloin jäi elämään kipinä musikaalista.

Esitys ylittää perinteisen musikaalin rajat. Pelkkien jonossa olevien laulujen sijasta ohjaaja tavoittelee musiikin ja tanssin täyttämää esitystä.

Vauhtia esitykselle antavat Tanssiteatteri Tsuumin viisi tanssijaa. Musiikista vastaavat Hehkumo ja Pauli Hanhiniemi, joka on tehnyt lauluihin tekstit.

Nimiroolissa on Suvi-Sini Peltola ja muissa rooleissa muun muassa Petra Saaristo, Toni Harjajärvi, Petra Karjalainen ja Jyrki Mänttäri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.