Spede on saamassa muistomerkin Kuopioon – kaupunkiin myös kaksi nimekästä aukiota

Kuopio on saamassa kaksi uutta nimekästä aukiota. Jalkapallolegenda Aulis Rytkösen mukaan nimetään Mölymäen uuden asuinalueen keskusaukio Aulikseksi.

– Mölymäen uudet liike- ja palvelutilat keskittyvät pääosin tulevan Auliksen aukion ympärille, kertoo Kuopion asemakaavapäällikkö Martti Lätti.

Vuosien kalapaliikin jälkeen Kuopioon nimettiin Aulis Rytkösen katu. Se vaihtaa pian kuitenkin paikkaa ja samalla sen luonne muuttuu.

– Siitä tulee kevyenliikenteen katu urheiluaukioiden väliin.

Myös kovaa keskustelua herättänyt Pertti Spede Pasasen muistomerkki on ratkeamassa linja-autoaseman matkakeskushankkeen yhteydessä.

Vuonna 2014 rakennettu liikenneaukio nimetään Spedenaukioksi. Aukiolle varataan paikka Speden muistomerkille. Tarkempi aukion suunnittelu tapahtuu asemakaavatyön jatkona uudisrakentamisen suunnittelun edetessä.

Spedenaukio sisältyy linja-autoaseman ympäristön asemakaavan muutosehdotukseen, joka tulee kaupunkirakennelautakuntaan ensi keskiviikkona.

Auliksen aukion viereen Mölymäellä tulee uusi puisto, joka saa nimensä kuopiolaisen kirjailijan Martti Merenmaan mukaan.

– Näitä nimivarauksia ja toiveita on kaupungilla varastossa, ja nyt on Merenmaankin vuoro, sanoo Lätti.

Martti Merenmaan puistosta Mölymäen hulevedet johdetaan Kuopionlahteen. Alustavasti on ideoitu puroa, vesiputousta, viivytysaltaita, joiden varrella kulkisi ulkoilureitti Kuopionlahdelta Valkeisen lammelle.

Aluetta ehdotetaan osaksi kansallista kaupunkipuistoa.

Mölymäelle tulevia uusia katuja ovat Amiskanrinne ja Kopiksenkatu. Alueen keskelle jäävä urheilupuisto on nimetty Mölymäenpuistoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Aulis Rytköselle komea kunnianosoitus

Spedelle ei patsasta Kuopion torille – esillä on nyt toinen paikka

Timo Koivusalo ehdottaa Speden muistoksi viihdetaiteilijoiden Finlandia-palkintoa

Spede Pasasen sisko: "En enää tyrkytä patsasta Kuopioon"

Spede Pasaselle halutaan patsas Kuopion torille: "Suomen merkittävin viihdetaiteilija"