Stand up -kilpailun voittaja Aki Puolakka aikoo ottaa revanssin Kuopiosta - katso voittajien videot

Aki Puolakka muistaa edellisen esiintymisensä Kuopion Komediafestivaalilla. Yleisössä oli alan konkareita Ismo Leikolasta Iikka Kiveen, kun kilpailun kautta festivaalille esiintymään päässyt Puolakka nousi lavalle.

Näytön paikka, mutta kuinkas kävikään.

– Vedin kehnon keikan. Jäi harmittamaan, sillä tiesin, että osaan varmasti paremminkin, joensuulainen Puolakka sanoo.

Tänä kesänä on revanssin paikka, sillä Puolakka pääsee jälleen esiintymään Kuopioon. Hän voitti Savon Sanomien ja Kuopion Komediafestivaalin järjestämän stand up -kilpailun, jossa festivaalille etsittiin uransa alussa olevia koomikoita.

Puolakka kertoo tehneensä stand upia neljä vuotta ”rauhalliseen tahtiin”.

– Komediahommat ovat aina kiinnostaneet. Kun Joensuun Kerubissa alkoivat stand up -illat, kävin katsomassa esityksiä ja mietin, että kyllä minäkin ehkä osaisin. Nousin lavalle ja sain ihmiset nauramaan. Ja ovat edelleen nauraneet, Puolakka kertaa historiaansa.

Stand up -kilpailuun osallistui alun perin yli 20 koomikkoa videoillaan. Finaaliin valittiin kuusi osallistujaa, joista Kuopion Komediafestivaalin johtaja Juha Jylhäsalmi ja koomikot Andre Wickström, Iikka Kivi ja Ali Jahangiri rankkasivat kolme parasta esiintymään festivaalille.

Tuomaristoa edustava Wickström kertoo, että Puolakan kohdalla heti ensimmäinen lause oli riittävä: asiaan mentiin suoraan.

– Sama taso säilyi koko ajan.

Kolmen joukkoon ja samalla Kuopion Komediafestivaaleille esiintymään pääsivät myös tamperelainen Mikko Järvinen ja lohjalainen Ursula Herlin, joka oli myös yleisöäänestyksen ykkönen. Finaalissa olivat myös kuopiolainen Markus Luostarinen, kuopiolaislähtöinen, Joensuussa asuva Jussi Herranen ja helsinkiläinen Pete Heininen.

Andre Wickstöm korostaa, että finalistien taso oli korkea, eikä valinta ollut helppo. Pienet asiat kuitenkin erottivat voittajat.

– Menin sen mukaan, mikä minut sai hymyilemään. Esimerkiksi Ursulalla oli jutuissa oma erilainen maailma. Mielelläni näkisin enemmänkin naisia kertomassa omasta arjestaan stand up -lavoilla, Wickström sanoo.

Wickström kehuu kilpailua formaattina, joskin hän olisi kaivannut pidempiä videoita.

– Nyt yksittäiset jutut nousivat, mutta oli vaikea hahmottaa, mikä on esittäjän tyyli kokonaisuudessaan.

Savon Sanomien digipäällikkö Jussi Murtasaari on tyytyväinen kilpailuun. Osallistujien taso ja määrä olivat ilahduttavan korkeita, ja myös verkkoäänestys keräsi yli 670 ääntä.

– Tämä todistaa, että sekä stand upin katsomista ja esittämistä kohtaan on paljon kiinnostusta. Kilpailu oli myös hyvä osoitus siitä, että maakunnallinen lehti voi toimia valtakunnallisena alustana videokilpailulle, Murtasaari sanoo.

Äänestykseen liittyi kahden lippupaketin arvonta. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisti.

Yleisöäänestyksen voittaja Ursula Herlin keräsi äänistä yli 200 kappaletta.

– Vähän sydän sykähti, kun kuulin tuloksen. Olin jo finaalipaikasta otettu, tämä on todella hienoa, vasta vuoden ajan stand up -keikkoja tehnyt Herlin sanoo.

Kuopiossa kuultavan setin raamit ovat koomikon mukaan jo kasassa.

– Omasta arjesta ammennan.

Samalla linjalla on myös kolmas palkittu eli Mikko Järvinen. Hän nauraa, että sanottavaa riittää varmasti, kun kotona on pieni vauva ja tuore vaimo.

– Mahdollisimman henkilökohtaisia juttuja koetan tehdä. Sieltä ne parhaat ja koskettavimmat tarinat tulevat.

Katso voittajien videot alta:

 

 

 

 

 

Kuopion Komediafestivaali järjestetään 8.6.–10.6. Kilpailun kärkikolmikko esiintyy lauantaina 10.6. klo 15 Pannullinen naurua -klubilla.

Uusimmat

Kulttuuri

Jorma Panula -kapellimestarikilpailu alkaa

Marvel-sarjakuvien käsikirjoittajalegenda Stan Lee on kuollut

Tanssiteatteri Minimin Juha vierailee Jyväskylässä

Galleria Ars Liberaan on tulossa useita poikkitaiteellisia näyttelyitä

Kuopion kaupunginteatteri on mukana Red Nose Companyn seuraavassa tuotannossa

Kristiina Korpela esittelee Savon ja Etelä-Afrikan satoja

Musta Paraati: Black Parade

Gasellit: Jano

Tegelman3: Take Love Easy Suite

Mikael Niemi: Karhun keitto

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.