Suomalainen postimerkki Muotia voitti kv. kilpailussa

Suomalaisen taiteilijan Laura Laineen kuvittama postimerkkiarkki Muotia on voittanut ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä kilpailussa Itävallassa.

Pienoisarkki esittelee maailmalla menestyneiden suomalaisten suunnittelijoiden asusteita, laukkuja ja kenkiä. Palkittu arkki ilmestyi toukokuussa 2009.

Suomalaiset taiteilijat ovat niittäneet mainetta myös muissa kansainvälisissä postimerkkikilpailuissa. Toisen palkinnon sai Klaus Welpin suunnittelema Europa-merkkien sarjaan kuuluva Metsät. Neljää vuodenaikaa kuvaava merkki ilmestyi viime toukokuussa.

Toisen palkinnon sai myös Minni Havaksen Keijuja-pienoisarkki. Erityisesti ystävänpäivätervehdyksiin soveltuva viiden keijun arkki julkaistiin tammikuussa 2010.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.