Suomalaisohjaaja kohtasi Spike Leen: "Kysyi heti, että Suomihan oli Natsi-Saksan puolella"

Syysprinssi-elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Alli Haapasalo muistaa hyvin ensimmäisen kahdenkeskisen kohtaamisensa ohjaaja Spike Leen kanssa. Lee toimi kolmannen vuosikurssin elokuvaohjauksen professorina Haapasalon opinahjossa eli New York Universityssä, ja tarjosi opiskelijoilleen audiensseja.

Haapasalo kertoo jännittäneensä tapaamistaan professorinsa kanssa. Tarkoituksena oli, että Lee ja Haapasalo keskustelisivat Haapasalon töistä.

– Eka sessiomme meni niin, että hän kyseli Suomesta ja Suomen osuudesta toiseen maailmansotaan. Hän kysyi heti alkuun, että Suomihan oli Natsi-Saksan puolella, Haapasalo muistelee.

Lee oli tuolloin valmistelemassa toiseen maailmansotaan sijoittuvaa Miracle at St. Anna -elokuvaansa (2008), ja halusi selvittää mahdollisimman paljon eri näkökulmia. Haapasalo vastaili parhaansa mukaan kysymyksiin.

– Jossakin kohdassa vähän hermostuin, että voidaanko puhua mun elokuvasta.

Haapasalo ja Lee tapasivat kaikkiaan kolmesti kahdenkeskisissä palautekeskusteluissa.

Professoristaan Haapasalolla on vain hyvää sanottavaa.

– Ajattelin alkuun, että nimekäs ohjaaja on vain koulun vetonaula, joka tulee jutustelemaan, mutta hän oli hyvin valmistautunut opettaja. Ensimmäisellä luentosarjalla hän kävi läpi elokuvan tekemistä ohjaajan näkökulmasta, toinen luentosarja keskittyi hänen omiin töihinsä niin, että joku työryhmän jäsen tuli aina kertomaan tekemisestä, Haapasalo sanoo.

– Se oli huima tilaisuus, herkullista.

New Yorkiin Haapasalon vei halu laajentaa opintoja. Hän oli valmistunut kandiksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.

– Hain New York Universityyn vähän kokeilumielellä, että ei siinä mitään menetä. Olenpa ainakin yrittänyt.

Ennakkotehtävät menivät hyvin ja Haapasalo sai kutsun haastatteluun kesken Thaimaan-lomansa. Haapasalo keskeytti lomansa, lensi 30 tuntia haastatteluun – ja oli tentattavana 30 minuuttia.

– Ehkä se matkustaminen sitten vakuutti raadin halustani päästä sisälle, Haapasalo nauraa.

New Yorkissa meni kaikkiaan kymmenen vuotta. Valmistumisen jälkeen Haapasalo teki töitä ja valmisteli muun muassa Syysprinssin käsikirjoitusta. Elokuvan myötä hän muutti Suomeen yhdysvaltalaisen miehensä kanssa.

Seuraavaksi Haapasalolta valmistuu Pikku Kakkosen historiasta eli ”meistä, ajastamme, Suomesta ja maailmasta” kertova dokumentti, joka esitetään tammikuussa Ylellä. Työn alla on myös kaksi pitkää fiktioelokuvaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Syysprinssi tarjoaa rajun rakkaustarinan ja rystystestin - nahkapyramidi paljastaa rappion