Suomen juutalaisista kertova näyttely Israelissa

Suomen juutalaisten ainutlaatuinen historia esittäytyy Tel Avivissa Israelissa syyskuussa avattavassa näyttelyssä. Näyttely kantaa nimeä Rukousteltta lumisessa metsässä (A Prayer Tent in a Snowy Forest).

Juutalaisen yhdyskunnan juuret Suomessa ulottuvat 1830-luvulle, jolloin maahamme saapui Venäjän armeijassa palvelevia juutalaisia sotilaita. Kaiken kaikkiaan Suomen juutalaisten elämää valotetaan aina 1970-luvulle asti.

Näyttelyn ainutlaatuisin osio lienee toista maailmansotaa kuvaava jakso. Juutalaissotilaat taistelivat Suomen armeijassa natsi-Saksan joukkojen rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Ja vaikka Suomesta karkotettiin tänne Keski-Euroopasta pyrkineitä juutalaispakolaisia ja luovutettiin saksalaisille neuvostoliittolaisia juutalaisia sotavankeja, Suomen omaan juutalaisyhteisöön ei kajottu sodan aikana.

Suomesta näyttelyä ovat olleet järjestämässä muun muassa Kansallisarkisto sekä Helsingin ja Turun juutalaiset seurakuntakeskukset.