Suomessa keikkaillut Metallica lahjoittaa kymmeniä tuhansia euroja vähävaraisille lapsiperheille

Suomessa tiistaina keikkaillut rockin järkäle Metallica on lahjoittanut suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle 55  000 euroa. Vähävaraisia lapsiperheitä auttava Hope ry kertoi Facebook-sivuillaan, että yhtye halusi perehtyä järjestön toimintaan ja auttaa lapsiperheitä Suomessa.

Hope ry:n mukaan Metallican lahjoituksen avulla järjestö pystyy tukemaan vuoden ajan yli 200 lapsen harrastuksia.

Metallica keikkaili tiistaina Hämeenlinnassa. Keikan kaikki noin 55  000 lippua myytiin ennakkoon.

Lahjoituksesta uutisoi muun muassa Iltalehti.

Metallica on aiemminkin tukenut hyväntekeväisyystyötä Suomessa. Viime vuoden toukokuussa suuryhtye lahjoitti Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle 25  000 euroa. Tuolloin yhtye esiintyi Helsingissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.