Tästä syystä ANTI Festival järjestetään ensi vuonna Tahkolla

Kansainvälinen nykytaidefestivaali ANTI Contemporary Art Festival pidetään ensi vuonna Tahkolla. Normaalisti syyskuussa Kuopion kaupunkialueella vietetty festivaali ajoittuu helmikuulle etelän hiihtolomaviikolle.

– Teimme viime kesänä johtopäätöksen, että festivaalin on aika uudistua. ANTI tulee vaihtamaan paikkaansa sekä tapahtuma-ajankohtaansa vuosittain, kertoo ANTI Contemporary Art Festival yhdistyksen puheenjohtaja Kari Voutila.

Festivaalin järjestäjät ovat taiteellisen johtajan ja vastaavan tuottajan Johanna Tuukkasen mukaan leikitelleet tapahtuman liikuttelemisella ja talveen siirtämisellä useita vuosia. Tahkolle siirtymisessä on käytössä uusi kuratoinnin malli, jossa tehdään yhteistyötä taiteen ja kulttuurin ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

Pääosa festivaalin sisällöstä tulee olemaan Tahkon alueella, mutta muutamia teoksia on nähtävillä aiempaan tapaan Kuopion keskustassa. Voutilan mukaan ANTI haluaa antaa oman tukensa Kuopion kaupungin uuteen matkailustrategiaan.

Merkittävä syy, miksi ANTI päätyi nimenomaan Tahkolle tulevaksi talveksi, liittyy matkailun ja kulttuurin lomittamiseen ja uusien yleisöjen törmäyttämiseen.

– Olemme olleet kiinnostuneita siitä, miten houkuttelemme tänne ulkomaisia kulttuurimatkailijoita ja kuinka viemme taidetta muutenkin Tahkolle saapuville ihmisille, Tuukkanen toteaa.

Festivaalin järjestäjille on edullista, että tapahtuman voi viedä valmiin infrastruktuurin keskelle. Suomalainen talviluonto pääsee esille osana tapahtumaa.

– Jos ajattelee Tahkon talvea, niin siellähän on todella kova härdelli hiihtolomaviikolla.

Suunnitelmat talvisen ANTIn ohjelmasta ovat Tuukkasen mukaan jo pitkällä, mutta neuvottelut Tahkon kanssa vielä meneillään. Tahkon talvifestivaalille on tulossa esimerkiksi tilausteos, konserttiteoksia ja mahdollisesti vaellusesitys.

Suurin haaste ajankohdan ja paikan muutoksessa on ollut rahoitus.

Taiteen rahoituksen vuosittaiset päätökset tulevat keväällä, minkä takia vuosittaista tasoa on vaikea ennakoida.

– Teimme Kuopion kaupungille esityksen, että saisimme tiedon rahoituksesta jo ensi syksyn aikana. Emme ole saaneet vielä vastausta, mutta onneksi saimme talveksi erillisrahoitusta.

Tahkon festivaali on osa kolmeksi vuodeksi tehtyä tulevaisuuden strategiamuutosta. Tuukkanen kertoo jo tämän syksyn ANTIn olevan ensimmäinen uudessa muutossarjassa, sillä festivaali tekee yhteistyötä Kuopio Maratonin kanssa. Tämän takia tapahtuma on aikaistettu syyskuun lopusta alkamaan 1.9.

– Teemme yhteistyössä markkinointia ja viemme teoksia esimerkiksi maratonin lähtö- ja maalialueelle.

Laajemmassa mittakaavassa ANTIn muutosten tavoitteena on olla osa aikaa ja ympäristöä institutionalisoitumisen sijaan.

Strategiamuutos ei kuitenkaan vaikuta nykytaidefestivaalin perusfilosofiaan.

– Ajatuksena on kulttuurillisen siedätyshoidon tarjoaminen, kuten alusta asti, Voutila toteaa.

ANTI tulee myös säilymään maksuttomana tapahtumana. Voutilan mukaan ilmaistapahtumassa kävijämäärän mittaaminen ei ole ensisijainen tavoitteiden mittaamiskeino.

Se, minne ANTI tarkalleen päätyy vuonna 2017, selvinnee loppuvuodesta.

– Meillä on tällä hetkellä kaksi festivaalia kiivaasti työn alla, syyskuusta helmikuun loppupuolelle on varsin lyhyt aika. Se vaatii organisaatiolta venymistä.