Tarjolla läpileikkaus blueskuningattaren 2000-luvun kappaleista

Blueskitaristi Erja Lyytinen esiintyy yhtyeineen Pohjois-Savossa kolmessa konsertissa, jotka ovat osa hänen koko Suomea kattavaa Blueskuningatar-kiertuettaan.

Kiertueen konserteissa tehdään läpileikkaus Lyytisen kappaleisiin 2000-luvun alusta 2020-luvulle asti.

– On ollut antoisaa käydä läpi vanhoja kappaleita, ihmetellä uran alkutaipaleen fiiliksiä ja sovittaa biisejä tähän päivään sopiviksi, Lyytinen kertoo tiedotteessa.

– Luvassa on hyvinkin yllättäviä sovituksia. Siitä on jo tovi, kun soitin livenä vaikkapa swingiä, mutta sitäkin kuullaan pätkä keikoilla. Keikkojen keskiössä ovat kuitenkin blues-rock ja niiden takana olevat tarinat.

Tänään Lyytinen esiintyy Kuopion Maximissa, torstaina Varkauden Warkaus-salissa ja perjantaina Kiuruveden Kiurusalissa. Kiertue päättyy maaliskuun 21. päivä Poriin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.