Teatteriryhmä Nimettömät: Tuntematon sotilas

Jos tykkäät Edvin Laineen Tuntematon sotilas -elokuvasta, myös teatteriryhmä Nimettömien versio todennäköisesti kolahtaa. Varkautelainen harrastajateatteriryhmä on tehnyt Suomi-klassikosta viihdyttävän tulkinnan. Sotamiesten veijarimaisesta olemuksesta tulee mieleen tuttu mustavalkoinen elokuva. Sinänsä väkevään Väinö Linnan tekstiin kaipaisi kuitenkin tuoretta näkökulmaa, joka päivittäisi sen vuoteen 2015.

Koskelana nähdään Jussi Immonen, joka on myös tarinan kertoja. Hänen kauttaan kurkistetaan miesten tunteisiin ja siihen, miten sota näyttää päivä päivältä järjettömämmältä myös vänrikin silmin. Kaksoisrooli toimii hyvin. Tuntuu luontevalta, että rivimiesten ja päällystön välillä tasapainoileva mies nojailee välillä puuhun ja uskoutuu yleisölle.

Jonne Taskinen on messevä naisia liehittelevän Rahikaisen roolissa. Hietaselta (Jari Voutilainen) soljuu kauniisti lounaissuomalainen murre.


Pomojen hölmöydelle irvaillaan Linnan tekstissä surutta. Niin tekee Nimettömätkin.

Nuori Riku Koponen tekee mainion roolin koppavana vänrikki Kariluotona. Luutnantti Lammio (Tommi Taskinen) on koreileva, mutta uskottavampi johtaja kuin mitä Linna-tulkinnoissa on tavallisesti totuttu näkemään.

Rivimiesten ja upseerien välinen kuilu tulee hyvin esiin esimerkiksi silloin, kun Rokka ja Susi eli ”suen tassu” ilmoittautuvat Lammiolle.

Alikersantti Rokkana nähdään Jami Nykänen. Hän tekee vahvan ja varman roolisuorituksen huumorimiehenä ja älykkäänä sotilaana, jota taisteleminen ei oikeastaan enää kiinnosta.


Taipaleen kanavan tienoo kumpareineen ja metsikköineen sopii täydellisesti sotatantereiden kuvaukseen. Suomi-filmitunnelma on taattu, kun miehet käyvät sotaa ja naiset kansallispuvuissaan kokoavat taustalla heinäseipäitä.

Kansallispukuiset naiset esiintyvät kertojina vuorotellen Koskelan kanssa. He osallistuvat myös lavastukseen, välillä harmittavan päälleliimatusti. Rajaviivana ja varsinkin metsänä seisova joukko nostaa mieleen alakoulun kevätjuhlat.

Väliaikoineen näytelmä kestää kolmisen tuntia. Varsinkin ensimmäisessä puoliajassa olisi tiivistämisen varaa. Toinen puoliaika kulkee nopeammin. Se käynnistyy vaikuttavasti teloituskohtauksella.

Sodan kritiikki on vahvimmillaan kohtauksessa, jossa miehet vetävät kelkkaa lumessa ja yksi porukasta sekoaa, kysellen mitä ja missä ollaan tekemässä.

Dramatisoinnista ja ohjauksesta paistaa vahva pohjatekstin kunnioitus. Juuri mitään ei ole raaskittu jättää pois.

Ilona Noponen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.