Toy Story 3:sta menestynein animaatiofilmi

Toy Story 3 on kivunnut elokuvahistorian menestyneimmäksi animaatiofilmiksi. Kolmiulotteinen elokuva on tuonut tähän mennessä 920 miljoonan dollarin (720 milj. euron) lipputulot, kertoi Hollywood Reporter -lehti.

Disneyn ja Pixarin hittifilmi ohitti animaatioiden kassamagneettina Shrek 2:n. Tuo elokuva tuotti noin 919 miljoonaa dollaria.

Toy Story 3 nousi samalla kaikkien aikojen neljänneksi tuottoisimmaksi Disney-elokuvaksi. Parhaiten yhtiölle on rahaa ammentanut leffa Pirates of The Caribbean: Kuolleen miehen kirstu.

Toy Story 3:n onnistumista korostaa se, että elokuva ei ole vielä edes tullut ensi-iltaansa kaikissa maissa. Suomessa animaatio saapuu valkokankaille 27. elokuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Tarhapäivä jatkaa Antti Pasasen yksinhuoltaja-arjen kuvausta muutamalla yllättävällä käänteellä

Elokuva-arvio: Äkäiset lokit kantavat merimiesten sieluja – Robert Eggersin ohjaama The Lighthouse on omintakeinen taidonnäyte

Elokuva-arvio: Huhhuh, totesi kriitikkokin – Kultainen hansikas kuvaa inhorealistisesti sarjamurhaajan sairasta elämää

Koululaisnäytöksen alastonkohtaus hätkäytti Kuopiossa: Paljas pinta pannaan jatkossa piiloon

Maailma voi loppua kovasti pamahtaen, särkevästi räksähtäen, korkealta kirkaisten tai hitaasti uikuttaen – näitä mahdollisuuksia tarkastellen syntyi x-risk-teos

Gallen-Kallelan maineikas Palokärki jäi viime hetkellä pois Sothebyn huutokaupasta

"Olisihan se hienoa, jos meillä olisi suurempi Kirjakantti, joka menisi messujen suuntaan", pohtii Vestäjät ry:n puheenjohtaja Tatu-Pekka Kekäläinen

Kuopiossa esiintyvän Sabina Zweiackerin esittämää pelimusiikkikappaletta on katsottu miljoonia kertoja – "Saan päivittäin viestejä ihmisiltä, jotka katsovat esityksen"

Vuoden taidelukiolaiseksi valittu Jukka Eskola listasi kolme biisiä, jotka kolahtivat lukioiässä – kahta voi kuunnella yhä, mutta yksi on jäänyt paitsioon

Jurot nuorisojulkkikset koolle 40-vuotisjuhliin – Hassisen Kone palaa estradille

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.