Tulossa komediaa ja draamaa

Netflixin uutuussarjan lisäksi Laura Birnillä on Suomessa syksyllä kaksi elokuvaensi-iltaa. Jussi-voittaja Aleksi Salmenperän kirjoittama ja ohjaama musta komedia Tyhjiö tulee ensi-iltaan syyskuun lopussa. Siinä Birn ja Tommi Korpela esittävät näyttelijää ja kirjailijaa, jotka tempoilevat uran, elämän ja itse-epäilysten paineissa.

– Vaikka roolihahmoni on näyttelijä, jonka uralla on joitain samanlaisia piirteitä kuin omalla urallani, kyseessä on tosiaan vain roolihahmo, Birn sanoo.

Lokakuussa elokuvateattereihin tulee meksikolais-suomalainen elokuva Bayoneta. Se kertoo nyrkkeilijästä.

– Esitän naista, joka on elänyt nyrkkeilypiirien lähellä, Birn kuvailee.

Bayoneta kuvattiin Meksikossa ja Turun Varissuolla. Rooleissa nähdään myös esimerkiksi Joonas Saartamo ja Brontis Jodorowsky.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Laura Birn tekee ison roolin Netflix-sarjassa