Tuoli hajosi ja tenori häikäisi Toscan ensi-illassa

Oopperassa laulajaa voi paikata stuntti. Savonlinnan oopperajuhlien Tosca alkaa kuin toimintaelokuva konsanaan, kun poliittinen vanki Angelotti pudottelee muurin harjalta köyden varassa alas. Ei se tietenkään basso Matias Tosi itse ole, viimeistään loppukumarruksissa asia selviää.

Hurjan alun jälkeen brittiohjaaja Keith Warnerin ohjaus ei ehkä aivan yllä sellaisiin elokuvallisiin sfääreihin, joita hän tavoitteli. Laulajat kun kerta kaikkiaan ovat laulajia eivätkä filmitähtiä.

Tahatonta draamaakin ensi-illassa nähtiin, kun tuoli hajosi Scarpiana esiintyneen Jukka Rasilaisen alta. Moni ei varmasti edes tajunnut, ettei kohtaus kuulunut asiaan, niin sujuvasti kokenut baritoni tapahtuneesta selvisi.

Rasilainen piteli lopussa selkäänsä, mutta pystyy jatkamaan roolissa vuorotellen 13. heinäkuuta aloittavan Juha Uusitalon kanssa.

Yleisö oli haltioissaan seisaallaan annetusta aplodimyrskystä päätellen. Varsinkin illan kiistaton tähti, nuori latvialaistenori Aleksandrs Antonenko villitsi sen bravo-huutoihin.

Toscaa esitetään Olavinlinnassa 24. heinäkuuta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.