Unesta syntyi lastenkirja kuolemasta

Miten käsitellä kuolemaa ja läheisen menettämistä pienen lapsen näkökulmasta? Kirjailija-kustantaja Ville Hytönen antaa oman vastauksensa vaikeaan kysymykseen uudessa lastenkirjassaan Isovaarin alppiruusu.

Hytösen kirjoittama ja Mika Vaaranmaan kuvittama teos kertoo pienen pojan ja edesmenneen isovaarin unenomaisesta kohtaamisesta. Kaunis kuvaus on peräisin suoraan Hytösen unesta.

– Näin tämän kirjan unessa täydellisesti sellaisena kuin se nyt on kirjassa. Asuin tuolloin vielä Tampereella, heräsin auringonnousuun pienestä sinisestä talostani, ja muistelin tovin näkemääni unta. Sitten kirjoitin sen tarkasti ylös, Hytönen kertoo.

 

Kirjassa poika kohtaa isovaarin, joka tuttuun tapaansa lukee lehteä talonsa portailla sinisessä paidassaan. Poika ihmettelee, missä vaari on ollut, ja saa vastauksen, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän jättää rakkaansa ja kuolee pois.

Kirjan isovaari on juuri sellainen, millaisena Hytönen muistaa hänet 1980-luvulta ja unestaan.

– Olen istunut isovaarini polvella, ja hän on lukenut minulle satuja. Silloin tällöin hän antoi viisimarkkasen, jos lupasin olla ostamatta sillä karkkia. Ja nyt hän on tässä kirjassa. En minä näe häntä kuolleena. Hän elää muistoissani.

Savukeidas-kustantamo julkaisee Isovaarin alppiruusu -lastenkirjan helmikuun puolivälissä. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Hytösen lastenkirja, Matti Pikkujämsän kuvittama Hipinäaasi apinahiisi (Tammi) arvostettiin Finlandia Junior -ehdokkaaksi.

 

Kuolema on vaikeasti käsitettävä ja usein vaiettu aihe lapsille. Hytösen mielestä kuolemaa tulisi selvittää lapselle luonnollisena osana elämää ja lohdun kautta.

– Jos lapsi on menettänyt läheisensä eikä oikein ymmärrä, minne tämä on kadonnut, hänelle on hyvä kertoa jotain lohdullista ja keskustella hänen kanssaan siitä, miten läheinen ihminen on aina hänen kanssaan muistoissa. Me kaikki elämme niin pitkään kuin meidät muistetaan.

Suomalaislapsille kuolemasta kerrotaan tavallisesti kristillisen perinteen, enkeleiden ja taivaan kautta. Myös Hytönen muistaa lapsuudestaan, miten hänelle opetettiin isovaarin ja isomummon lentäneen taivaisiin, jossa joskus vielä tavataan.

Isovaarin alppiruusussa kuolema tulee ymmärretyksi luontoon palautumisen ja luonnon kierron kautta.

– Näen, että elämä ja kuolema kulkevat käsi kädessä. Syksyisin lehdet lakastuvat ja maa kylmettyy, kukat kuolevat. Jännittävintä on se, että ne harvoin kuolevat kokonaan, vaan jatkavat elämäänsä juuresta heti seuraavana keväänä. Omenapuukin elää kuollakseen jokaikinen syksy.

 

Lastenkirjassa puusta tulee vainajan muistomerkki monen uskonnon ja kulttuurin tavoin.

– Läheisin minulle on suomalaiskarjalainen karsikkopuu. Siinä vainajan haudan ja kodin välistä valittiin puu, ja katkaistiin siitä muutama oksa tai kaiverrettiin jotain puuhun. Tuosta puusta muisti sitten ohikulkiessaan vainajan, Hytönen kertoo.

– Kirjan pohjana olevassa unessa näin metsän ikään kuin myytillisenä paikkana, josta me lähdemme ja jonne me aina palaamme. Emme välttämättä vain kuoleman yhteydessä vaan muutoinkin.

Kuolemanpelko on viime syksynä tehdyn kyselytutkimuksen mukaan selkeästi yleisempää nuorilla kuin ikääntyneemmillä suomalaisilla. Herättääkö kuolema pelkoa 32-vuotiaassa Hytösessä?

– En osaa sanoa. En ole elänyt vielä tarpeeksi pitkää elämää, että osaisin pelätä tai olla pelkäämättä kuolemaa. Tiedostan, että kuolema on vääjämätön asia, mutta onko se välttämättä kaiken loppu? Yritän elää elämäni niin, että joku muistaisi minut vielä kuolemani jälkeen.

Kevään 2015 uudet lasten- ja nuortenkirjat