Uneton48-kisassa tehdään lyhytelokuva parissa päivässä

Maailmalla tunnettu lyhytelokuvan teon pikamaraton rantautuu syksyllä Suomeen. Muun muassa Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa on jo vuosia järjestetty kilpailuja, joissa osallistujat tekevät lyhytelokuvan 48 tunnissa. Nyt suosittu konsepti nähdään Suomessa 12.-14. syyskuuta nimellä Uneton48.

Kisaan osallistuville joukkueille arvotaan lyhytelokuvan genre, joka voi olla mitä tahansa kauhusta ja scifistä romanttiseen komediaan. Genreillä on lisäksi oma välttämätön lisänsä sekä jokaisella joukkueella yhteiset elementit, kuten tietty repliikki tai roolihahmo, jonka on esiinnyttävä elokuvassa.

Lyhytelokuvien joukosta valitaan kymmenen finalistia. Tuomareina toimivat Aku Louhimies, Dome Karukoski, Aleksi Bardy, Laura Malmivaara, Markus Selin ja Peter Flinckenberg. Lopullisen päätöksen voittajasta tekee kansa tekstiviestiäänestyksellä. Sitä ennen elokuvat on mahdollista nähdä Ylen Uudessa Kinossa 12. lokakuuta sekä Unettoman omilla nettisivuilla ja YleX Netissä.

Uneton48 on valtakunnallinen kilpailu, ja siihen voi rekisteröityä elokuun loppuun mennessä uneton48.com-sivuston kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.