Uutuuskirjassa selvitellään omahyväisen professorin murhaa Kuopion kampuksella

Maailmankuulun aivotutkijan Henri Harjun ruumis löytyy Kuopion yliopistollisen sairaalan ja yliopiston väliltä kaivannosta, joka on rakennettu sairaalan laajennusta varten.

Professorin kenkä sojottaa lumessa irrallaan, kun toimittaja Titta Salminen osuu paikalle koiralenkillään.

– Siitä tarina ja murhan selvittely alkaa, kertoo pitkään KYSin talousjohtajana ja ennen sitä Kuopion yliopiston vastaavassa virassa työskennellyt Juhani Jokinen, 68.

Työvuosinaan Jokinen kirjoitti kolumneja ja pakinoita henkilöstölehteen, mutta pidempää tekstiä dekkarien suurkuluttaja alkoi tehdä vasta viime vuonna.

Tuoreessa esikoisessa Professori Harjun tapaus (Kustannusosakeyhtiö Hai 2016) vilahtelevat taajaan kuopiolaiset kulmakunnat ja paikannimet.

– Tunnetusti on hyvä sijoittaa tarina maisemiin, jotka tuntee. Myös yliopisto- ja sairaalamaailman tuttuus ratkaisi aihevalinnassa, Jokinen sanoo.

Kirja vie paitsi tiedemaailman syövereihin myös tutkimusrahan raadolliseen hankintaan.

Kova peli piirtyy myös kongressimatkoilla, kun tutkijat syövät lääketeollisuuden kädestä.

Työsuhteisiin kytkeytyy usein seksi ja vallankäyttö.

– Pahimman luokan narsistihan se on, kuvailee Jokinen päähenkilöään professori Harjua.

Jokinen tuhahtaa, että haluaa kuvata sitä, miten narsismi syntyy ja mitä siitä voi seurata. Harjun omahyväiset yksinpuhelut limittyvät tarinan väliin. Myös värittömämmät puurtajat ja rikospoliisit piirtyvät uskottavasti.

Kokenut rikosylikomisario Olli Karhunen on saanut tutkijaryhmäänsä tansanialaissyntyisen Amina Zuman, mutta ruumiin löytänyt toimittaja ja virolainen rakennusurakoitsija Matias Salundi osallistuvat hekin rikoksen ratkaisemiseen.

Jokinen varoi systemaattisesti yhtymäkohtia todellisiin henkilöihin. Joitakin arvauksia hän jo on kuullut, mutta ne menevät metsään.

– Kyllä henkilöt ovat mielikuvitukseni tuotetta. Esimerkiksi yliopiston rehtoria kuvatessani katkaisin häneltä etusormen varmuuden vuoksi, ettei kuvaus sopisi kehenkään tuntemaani rehtoriin. Siksi rehtori heilutteli usein keskisormea, Jokinen taustoittaa.

Jokinen kirjoittaa kotonaan Saaristokaupungin kotinsa yläkerrassa katse väliin kaukana Kallavedellä. Maisemassa näkyy esimerkiksi Hietasalo, jossa yksi kirjan henkilö viettää kesäpäiviään.

– Kirjoittaminen on hauskaa, kun se sujuu. Se vaatii kuitenkin hyviä pakaralihaksia ja malttia. Kirjoitan vain muutaman tunnin päivässä kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Kurjin vaihe on oman tekstin editointi. Sitä en malttaisi tehdä ollenkaan, mutta onneksi vaimo auttaa.

Juhani Jokinen lukee paljon.

– Jo 1940- ja 1950-luvulla teoksensa kirjoittanut Raymond Chandler on minusta dekkarikirjallisuuden suuri ylhäinen. Nykydekkaristeista miellyttävät norjalainen Jo Nesbo, ruotsalaiset Liza Marklund ja Jens Lapidus sekä saksalainen Nele Neuhaus.

Jokinen on ollut eläkkeellä neljä vuotta ilman sopeutumisongelmia. Vain alkuviikkoina työt vielä tulivat uniin.

Nyt on aikaa aloitella jo toista dekkaria, urheilla ja käydä golfaamassa.

– On pelkästään helpottavaa, kun ei aamulla tarvitse kiirehtiä työpaikalle, Jokinen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.