Vampiran esittäjä on poissa

Suomalaissyntyinen näyttelijätär Maila Nurmi on kuollut 86-vuotiaana kotonaan Yhdysvalloissa.

Nurmi nousi maineeseen Yhdysvalloissa 1950-luvulla Vampira-hahmollaan. Vampira tähditti tiukoissa mustissa vaatteissa, valkoisessa kasvomeikissä ja ampiaisvyötäröisenä useita B-luokan kauhuelokuvia sekä myöhäisillan tv-sarjaa The Vampira Show.

Emmy-ehdokkaana Nurmi oli vuonna 1954.

Kenties kuuluisin Vampiran rooleista on Ed Woodin kulttielokuvassa Plan 9 from Outer Space, joka on lukemattomissa äänestyksissä valittu kaikkien aikojen huonoimmaksi elokuvaksi.

Nurmi oli syntynyt vuonna 1921 Petsamossa nimellä Maila Elizabeth Syrjäniemi. Hän muutti perheensä mukana Yhdysvaltoihin kaksivuotiaana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.