Varainhankintakampanjasta hitti - taideyliopisto nostaa tavoitetta kahdella miljoonalla

Taideyliopiston vuosi sitten aloittama varainhankintakampanja on onnistunut tavoitteissaan hyvin. Yliopisto on kerännyt lahjoituksia lyhyessä ajassa yli 2,1 miljoonaa euroa, kun alkuperäinen keräystavoite oli kolme miljoonaa. Hyvin alkaneen keräyksen innoittamana Taideyliopisto aikoo nostaa keräystavoitteen kolmesta miljoonasta viiteen miljoonaan euroon.

Taideyliopiston varainhankintakampanjassa on mukana sen maineikkaita alumneja kuten kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen, säveltäjä Kaija Saariaho, kapellimestari Santtu-Matias Rouvali, näyttelijät Seela Sella ja Tommi Korpela sekä kuvataiteilija Katja Tukiainen.

Taide on lahja -kampanja jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Lahjoitukset tukevat yliopiston kaikkien taiteenalojen kehittämistä.

Valtio on varannut yliopistoille yhteensä 150 miljoonaa euroa, josta se on luvannut tukea yliopistojen varainhankintaa jokaista yksityistä lahjoitusta kohden. Parhaimmillaan Taideyliopisto voi kerätä valtion kertoimen avulla lähes 15 miljoonaa euroa.