Viikate villitsi ja tunnelma sai kiitosta - katso kuvasarja Kuopio Rockista!

Kuopio Rockcockin järjestelyt ja tunnelma saivat lauantai-iltana kiitosta festarikävijöiltä.

Tamperelainen Laura Vessari oli tullut tapahtumaan yhdessä kuopiolaisen ystävänsä Carita Korhosen kanssa.

– Musiikki ja meininki saavat täydet pisteet. Myös järjestelyt ovat toimineet. Vessajonot ovat vetäneet hyvin, ja juomaakin on saanut nopeasti, Vessari arvioi.

Kolmatta kertaa Kuopio Rockissa olleen Vessarin mielestä tapahtumassa on aina ollut hyvä esiintyjäkattaus. Tällä kertaa hän ja Korhonen olivat tulleet katsomaan erityisesti The Soundsia ja Turmion Kätilöitä.

– Nämä ovat siitä kivat festarit, ettei täällä ole öykkäämistä, vaan osataan olla nätisti.

Myös kuopiolainen Pirjo Reinikainen kehui järjestelyjä.

– Kaikkea on saanut, mitä on tarvinnut. Olemme käyneet vuosittain aina joillain festareilla, mutta nyt tuntuu, että tänne tulemme toistekin.

Viikatteen keikkaa fiilistellyt Reinikainen kertoi bändin olleen hänelle aivan tuntematon ennen keikkaa.

– Ihan huippu bändi! Tästä lähtien olen Viikatteen fani.

Reinikainen kertoi käyneensä perjantaina katsomassa Chisua ja Whitesnakea. Tänään vuorossa olivat Viikatteen lisäksi myös Sanni ja Vesala.

– Eniten odotan kuitenkin Popedaa.

Bändien kuuntelun lisäksi festarialueella oli myös mahdollista hypätä benji-hyppy. Hanna Kemppainen kokeili tätä huimaa temppua ensimmäistä kertaa elämässään.

– Aluksi jännitti, mutta jännitys hävisi hypätessä. Tuntui tosi hienolta. Tämä oli sellainen juttu, joka pitää tehdä kerran elämässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Rockcock: Chisu loisti lavalla, Maj Karma soitti kursailemattoman rockkeikan

Rockcockin avauspäivä sujui rauhallisesti - häiriköt festivaalialueen ulkopuolella

Valkokäärme valtasi stadionlavan - "Tulin tänne tänään Whitesnaken takia"

Suurella sydämellä yleisössä ja lavalla - katso kuvat Rockcockista

Uusimmat

Kulttuuri

Pajtim Statovci jäi vaille National Book Awardia – voiton vei unkarilaiskollega, jonka esikoisteos käännettiin vastikään suomeksi

Everstinna kertoo fasismin lumosta: Rosa Liksom ihmettelee, miksi natsismi nousee meillä ja maailmalla.

”Itselleni teiniangsti oli kanavoitunut musiikkiin, ja blues oli kitaralle sopivaa soitettavaa”, sanoo Savonmuan Hilimaksi valittu Erja Lyytinen

RSO:n ja Hannu Linnun Saariaho-levy sai Grammy-ehdokkuuden – RSO:n levytys ehdokkaana ensi kertaa

Kirja-arvio: Pierun elämää tarjoaa katsauksen lyhyeen mutta hulvattomaan elämään

Konsertin kadenssit soivat kommenttina ihmisoikeuskysymyksiin

Kuopion pääkirjaston uusi musiikkiosasto aukeaa perjantaina – soitinvalikoimaa on laajennettu

Tarjolla kantaesitys sävellyksestä, joka on odottanut vuoroaan 133 vuotta – Savon soitannollinen seura nostaa esille vaimennettujen tekijöiden teoksia

Kyselytutkimus: Tietokirjailijat ovat korkeasti koulutettuja ja julkaisevat ahkerasti – silti työstä saatu mediaanitulo on vain 1 111 euroa

Kiss-yhtyeen End of the Road -jäähyväiskiertue saapuu jo toista kertaa Suomeen – mutta nyt ilmeisesti viimeistä kertaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.