Volksoper Wien osaa ottaa yleisönsä

Die lustige Witge (Iloinen leski)

Volksoper Wienin esitys Olavinlinnassa 3.7.

Lehárin klassikko-operetti Iloinen leski on oivallinen teos Savonlinnan Oopperajuhlien ensimmäiseksi operetiksi kautta aikojen. Volksoper Wienin esitys korostaa Lehárin itsensäkin hakemia henkilökaraktäärejä, eikä operetissa sorruta hölmöilyyn ja koheltamiseen edes siinä määrin kuin joissakin kevyimmissä kotimaisissa oopperaohjauksissa.

Olavinlinnan näyttämö on asettanut produktiolle uusia vaatimuksia – wieniläiset ovat kertoman mukaan rakentaneet omaan teatteriinsa harjoittelua varten kopion näyttämöstä. Lavastus tehdään täällä pienillä elementeillä ja uusi tilanne otetaan haltuun ennen kaikkea hyvän ja harkitun yleisökontaktin kautta.

Ainoastaan aivan ensimmäisen näytöksen alussa tila toimi hivenen jähmeästi, etäisyydet tuntuvat häiritsevän ja sointitasapainokaan ei ollut aivan kohdallaan. Sitten kaikki loksahti paikalleen ja teos eteni sangen mutkattomasti.

Wolksoper Wienin tuotannon Savonlinnaan on sovittanut Robert Meyer ja musiikinjohdosta vastaa Alfred Eshwé.

Produktion tähtenä loistaa itseoikeutetusti nuoren lesken, Hanna Glawarin esittäjä Ursula Pfitzner, joka otti lavan haltuun oikeastaan heti astuessaan sinne. Miehet pyörivät Hannan ympärillä, kuten koko operetti.

Pfitznerin ääni kantaa soinnikkaana, lavaesiintyminen on vahvaa ja rohkeaa. Teoksen herkimmät hitit, Vilja-laulu sekä Danilon kanssa esitetty duetto Lippen Schweigen rakentuivat hyvin ja ottivat yleisön vahvaan otteeseen.

Mathias Hausmann täytti paikkansa mallikkaasti huikentelevaisen aatelismiehen, kreivi Danilon roolissa, varsinaisena sopankeittäjänä, jonka vanha rakkaus Hannaa kohtaan alkaa operetin edetessä nousta enemmän ja enemmän pintaan. Hausmann on sekä näyttämöllisesti että laulullisesti vahva.

Vaikka Hanna ja Danilo kantoivat pääosan roolihahmojen luomasta jännitteestä, esiin täytyy nostaa Volksoperin johtaja Robert Meyerin esittämä loistava Njegus, lähetystön kanslisti, joka toimi koko operetin ajan kohtauksesta toiseen johtavana välittäjänä. Kurt Schreibmayerin esittämä suurlähettiläs on sopivan naiivi ja johdateltavissa oleva aatelinen.

Operetin toisen lemmenparin, lähettilään vaimon Valenciennen (Julia Koci) ja Camillo de Rosillonin suhde rakentui suoraviivaisesti. Rosillonia esittävä Vincent Schirrmacher laulaa vakuuttavasti, ja molempien lavaesiintymistä on vaivatonta ja miellyttävää seurata. Julia Koci ei äänellisesti nouse esiin, mutta hänen kokonaispanoksensa teokseen loppupuolen tanssiesityksiä myöten on vahva.

Volksoperin kuoro toimii mallikkaasti, orkesteri soittaa valoisalla, kepeällä soinnilla ja herkistä suvannoista otetaan kaikki irti.

Joukkokohtauksista lopun kabareessa on huikeasti liikkuvuutta ja voimaa, koreografi Renato Zanella on räjäyttänyt lavan täyteen liikettä. Volksoperin esiintyjäkaarti liikkuu hyvin Wienin valtionbaletin tanssijoiden täydentämänä.